sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Vene 6







Tallinnan vanhassa kaupungissa, osoitteessa Vene 6 sijaitsee aivan ihana kahvila nimeltään Chocolate de Pierre. En olisi itse keksinyt paikkaa, mutta virolainen ystäväni näytti sen minulle ja miehelleni, kun viime viikonloppuna olimme Tallinnassa.
Tutustuin ystävääni, kun asuimme nuorina samaan aikaan Saksassa. Tiemme erosivat neljätoista vuotta sitten, kun muutin Suomeen. Vuosi sitten löysimme toisemme Facebookista ja nyt tapasimme. Jälleennäkeminen oli ihanaa!
Pierren kahvila on boheemi ja mukavalla tavalla vähän rähjäinen. Sisustuksessa on mielettömästi kiinnostavia yksityiskohtia ja omistaja näkee selvästi myös rikkinäisten esineiden kauneuden ja sielun. Itse en ole kovin modernin designin ystävä, joten minuun tuollainen menneiden aikojen tunnelmaa henkivä romantiikka uppoaa täysillä. Ja niin muuten upposi käsin tehty suklaakin, vaikka en suuremmin makean ystävä olekaan.  Suklaakuorrutetut kirsikat ja miehen tilaama tiramisu sulivat suussa! 
Olimme kahvilassa ensimmäisen kerran illalla. Kynttilöiden valossa oli mukavaa jutella ja nauttia viiniä ja suklaata. Seuraavana päivänä hain vielä eväitä kotimatkalle. Ostamani piiraat olivat käsittämättömän maukkaita. Kahvila ei ole edullinen, se on Suomen hintatasoa tai ylikin. Kaikki kahvilasta ostamani herkut olivat kuitenkin hintansa arvoisia. Tallinnan matkalla kannattaa ehdottamasti piipahtaa Pierren kahvilassa, jos on herkkusuu tai jos viehättyy taiteellisen satumaisesta tunnelmasta.

8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

FB on kyllä kiva siitä,että voi sitä kautta löytää vanhoja,jo kadonneita tuttuja.
Tuolla kahvilassa olen minäkin ollut,kiva paikka!

Kimmonkamera kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Pitääpä poiketa Pierren luona, kun seuraavan kerran käyn Tallinnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi sanoa muuta kuin että kirjoitukses ovat naiiviudessaan jotenkin huvittavia..

Rouva Nordman kirjoitti...

Yaelian, minulle FB on ollut todella hyvä juttu!

Kimmo, sinulle tuo paikka on varmaan omiaan, muistankin että olet kahviloiden ystävä.

Anonyymi, En ole ihan varma, mitä naiivia kirjoituksissani on, mutta jos ymmärrät sanan naiivi merkityksen kepeytenä ja hyväntuulisuutena, niin olet oikeassa.

Blogissani tyylini on kirjoittaa yleisesti ottaen helppotajuisia ja hyväntuulisia tekstejä.

Rita A kirjoitti...

Facebook on mainio. En olisi uskonut että viihdyn siellä niin hyvin. Ja nyt sain sinun ja Yaelianin lisäksi Kimmonkin FB-kaveriksi.

Tuon Anonyymin jättämän kommentin ottaisin isona kohteliaisuutena. Olen mahdollisesti juuri naiiviuteni ansiosta about maailman onnellisin ihminen :)

Lapsenomaisuus, optimismi ja sinisilmäisyys on jotain mitä pessimistit eivät pystyisi edes rahalla hankkimaan. Ressukat. Ei pahalla.

Rouva Nordman kirjoitti...

Rita, on ollut tosi kivaa olla kavereita sekä Facebookissa että Blogistaniassa! :)

Kiitos kommentistasi! <3

Niina kirjoitti...

Mää kirjottelen samanlaisii juttui ja oon vissii si kans lapselline. Teen myäs kaikenlaista, mikä on tosi lapsellista, mutta mää saan siit illoo. Tänäänki miätein kovasti, miltä menninkäiset näyttää.

Rouva Nordman kirjoitti...

Niina, menninkäiset ovat inspiroiva aihe!

Ei elämää saa ottaa liian vakavasti!