ILOISTA UUTTA VUOTTA!

http://www.youtube.com/watch?v=b1v4BYV-YvA

Ylläoleva linkki vie sinut klassikkoon, joka jaksaa naurattaa minua aina vaan. Sen myötä toivotan hauskaa uutta vuotta kaikille täällä piipahtaville!

Matkakuumeilua

Minut valtaa silloin tällöin kova kaukokaipuu. Olo muuttuu levottomaksi ja tuntuu kuin jotain puuttuisi. Yleensä tämä vaiva iskee syksyisin, mutta nyt jostain syystä se iskikin joulukuun lopulla. Kaukokaipuuseen auttaa matkailu. Joskus myös joku matkalle vievä kirja saattaa helpottaa. Haaveilen matkasta Islantiin. Olen haaveillut siitä jo kymmenen vuotta, mutta en ole saanut toimeksi mennä sinne tai sitten ei ole ollut varaa lähteä.
Yksi suosikkikohteistani on Keski-Eurooppa ja siellä etenkin Saksa, jossa nuoruudessani asuinkin hetken. Edellisen kerran kävin Saksassa neljä vuotta sitten. Eräs parhaista ystävistäni asui Luxemburgissa ja lähdimme mieheni kanssa hänen luokseen joululomalla. Luxemburgista käsin vierailimme Saksan puolella Trierin kaupungissa.

Trier on kaunis kaupunki ja luultavasti Saksan vanhin. Kuvassa näkyvä Porta Nigra on  kaupunginportti ja se kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Trierissä on säilynyt jonkun verran muutakin roomalaisaikaista rakennuskantaa. Kaupunki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja ajattelinkin joskus vielä vierailla Trierissä paremmalla ajalla.

Ylläoleva kuva on Ranskan puolelta, Metzin kaupungista. Kaupunki oli kaunis, mutta ehdimme ihastua Trieriin niin paljon, että Metz jäi sen varjoon. En tiedä tarkemmin, mikä kuvan rakennus on, mutta se oli niin kuvauksellinen, että ikuistin sen. Luxemburgissa ollessamme asuimme sen pääkaupungissa Luxemburgissa, mutta ystävämme veidät meidät katsomaan myös viehättävää Viandenin pikkukaupunkia, jota vartioi kukkulalle rakennettu komea linna.

Kuvat ovat valitettavan epätarkkoja. Otin digikamerallani kuvat tavallisista valokuvista, koska minulla ei ole skanneria. Aluetta, jossa matkallamme liikuimme leimaa vahvasti Mosel-joki. Sen kainalossa lepää Wasserbilligin pittoreski kylä. Kylä on Luxemburgin puolella lähellä Saksan rajaa. Kuva on otettu junan ikkunasta. Rakastuin näkemääni ja voisin helposti muuttaa kylään hetkeksi. 

 Kävimme yhtenä iltana myös Belgian puolella vain, jotta voisimme sanoa käyneemme siellä. Nyttemmin ystäväni on muuttanut Belgiaan ja toivonkin, että voisin pian vierailla hänen luonaan.

Matkustaminen on minusta ihanaa! Eräs toinen ystäväni elää tällä hetkellä matkaunelmaansa todeksi. Hänen mielenkiintoisesta reissustaan voit lukea täältä.

Kinkku lensi roskikseen

Tämä joulunaika on ollut yksi aikuisikäni parhaista! Syy on se, että olimme oman ydinperheeni kesken (sori sukulaiset). Ei ollut stressiä eikä kiirettä. Siivottiin sen verran kuin ehdittiin. Joulupöytä laitettiin rauhassa, kun oli syömisen aika. Mentiin omalla aikataululla. Lahjojen määrä oli aika lailla tolkuton. Paljon vähempikin riittäisi, mutta taitaa olla niin että meidän perheessämme lahjojen antaminen on nautinto.

Lempijoulukoristeeni taitaa olla tuo kynttiläkruunu, jonka sain siskoltani joululahjaksi muutama vuosi sitten. Kruunu on katossa koko vuoden ja somistan sitä vuodenaikojen tai juhlien mukaan. Tänä vuonna koristelu oli hillitty.

Olemme parina vuonna puhuneet sitä, että joulupöydän herkkuja pitäisi vähän karsia. Loppujen lopuksi saimme karsittua rosollin, makaronilaatikon ja lihapullat. Ihan hyvä alku. Aatonaattona mies maistoi hankkimaansa kinkkua. Hän oli hieman flunssassa eikä makuaisti ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Minä en pidä kinkusta, mutta maistoin hieman ja se oli kertakaikkiaan järkyttävän makuista! En tiedä, mikä oli mennyt pieleen, mutta seuraavana päivänä kinkku lensi roskikseen ja päätimme ettemme enää hanki kinkkua. Ensi vuonna taidamme ostaa sisäfilettä ja paistaa pihvit!

Joulupöydässämme oli tänä vuonna mieheni äidin tekemiä herkullisia liharullia, perunoita, maksa-, lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä suuri määrä erilaisia salaatteja. Pöydässä oli myös joululimppua ja lukuisia juustoja. Juustot ja salaatit ovat herkkuani, ne haluan ensi vuonnakin joulupöytääni. Laatikot ajattelin korvata uunijuureksilla ja liha saa olla sisäfilettä. Minusta on ihan turhaa kynsin hampain pitää kiinni tietyistä jouluruokaperinteistä varsinkin kun en edes pidä perinteisistä jouluruuista. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää muiden jouluruokaperinteistä. Mitä sinun joulupöydässäsi syötiin?

HYVÄÄ JOULUA!

Olen saanut tänä jouluna valtavasti hienoja kortteja ja minut on yllätetty parinkin blogikaverini toimesta. Ylimmän kortin sain ihanalta Himalaiselta ja hän oli kirjoittanut minulle suloisen tekstin. Seuraava kortti on taidonnäyte suloiselta Villa Kanervan Tanjalta. Hän on taitava kirjailemaan. Kolmas kortti on luovalta ystävältäni, jonka luona salakyläilin eräässä kirjoituksessani. Melkoinen taituripiirtäjä!

Alin vähän kotikutoinen korttipari on itseaskartelemani. Näiden korttien myötä toivotan suloista ja rentouttavaa joulua. Kiitokset korttien lähettäjille ja tuhannet kiitokset blogimaailman empaattisille, syvällisille ja viisaille ystävilleni tästä blogivuodesta!

Raumalaisia joulukuusia

Torilla on kaunis kuusi.

 

Anundilan aukion kuuseen saavat kaupunkilaiset tuoda itse tekemänsä koristeen. Taka-alalla oikealla on grilli, josta nuorempana tuli illanviettojen päätteeksi haettua yöpalaa.

 

Keskuspuiston kuusi on suuri ja komea. Vanhan Rauman jouluisesta ilmeestä kerron Rauma-blogissani. Kurkkaa, jos ehdit.

Joulutunnelmaa

 

 Sisusta on kiinnostavaa, kun koti koristautuu pikkuhiljaa jouluun. Pahvilaatikot, joissa koristeita säilytetään ovat kerrassaan kiehtovia. Kiinnostavan joulukoristeen tullessa vastaan innostuu Sisu leikkimään sillä. Leikissä on usein mukana myös Sisun sisko Sissi. Muun perheen iloksi leikkiä leikitään tietysti keskellä yötä!

Yksi yö kissat leikkivät isolla perunalla, jonka ne olivat jollain ilveellä kaivaneet perunaämpäristä. En voi sanoa ilahtuneeni. Perunasta lähtee yllättävän kova ääni, kun sitä kierutetaan ympäri parkettilattiaa.

Joulukortteja

Ihmeiden ihme on taas tapahtunut! Sain  joulukortit lähtemään ajallaan!

(Vähän yötöitä se kyllä taas kerran vaati.) Tein Tilda-kortteja...

...ja osittain kierrätysmateriaalista askarreltuja kortteja. 

(Alla olevassa kuvassa on vanha kortti leikattu puoliksi ja puolikkaista tehty uusi kortti.)

Piirsin valkoisella kynällä lumihiutale-kortteja. En osaa piirtää, joten piirrosjälkeni on samanlaista kuin kuusivuotiaalla, mutta en piittaa. Noita oli tosi kiva tehdä!

 

Keskieurooppalainen pukki muutti meille

Olimme muutama vuosi sitten joulunaikaan Keski-Euroopassa mieheni kanssa. Hyvä ystäväni asuu Luxemburgissa ja olimme hänen vierainaan. Luxemburgista piipahtelimme Saksan, Ranskan ja Belgian puolella. Mieheni kanssa naureskelimme monissa ikkunoissa roikkuvia joulupukkeja. Ne olivat meistä hauskoja ja hienoja. Ystäväni oli aivan pöyristynyt huonoa makuamme ja kertoi, miten hänestä pukit ovat kertakaikkisen kauheita.

Viime jouluna sain tältä kyseiseltä ystävältäni suuren joulupaketin. Avattuani sen repesin riemuun! Olin saanut oman kiipeilevän pukin! Olin onnellinen. Kiitin ystävääni ja hän sanoi, että hän oli hävennyt ostaessaan pukkia. Lisäksi hän oli pelännyt joutuvansa matkatavaratarkastukseen lentokentällä. Hänestä olisi ollut aivan hirveää, jos joku olisi kaivanut tuon vulgäärin pukin hänen matkalaukustaan.

Minä olen iloinen aina, kun  kuljen olohuoneen pikkuikkunan ohi. Minusta tuo pukki on edelleen kertakaikkiaan mahtava, vaikka yleisesti ottaen en ihan hirveästi kitschiin taipuvainen olekaan. Toivottavasti se ilahduttaisi myös muita. Kadulla kulkee jonkun verran lapsia ja tässä aika lähellä on vammaisten asuntola. Olisi hienoa, jos pukki toisi vaikka tällaisille kadunkulkijoille iloa!

Huurrehuntu

Kuura oli koristellut kadun aivan uuden näköiseksi. Tuntui kuin meidät olisi ympyröity hopeahippusilla. Miehen kanssa toisistamme tietämättä olimme kuvanneet samaa kohdetta, näkymää olohuoneen kadun puoleisesta ikkunasta. Minä halusin ikuistaa ylimpään kuvaan myös mummuni vanhat kristallilamput, joista pidän kovasti. Mies on ottanut kaksi alempaa kuvaa.

Tänään oli joku roisto varastanut kaiken huurteen ja hopean ja jättänyt meille vain mustan maan ja synkän maiseman. Minua harmitti. Toivottavasti luonto tekee meille pian uuden ihmeen ihailtavaksi.

Joulukuu on täällä

Riemullinen ajatus tajuntaani kulkeutuu

on ohi ankea marras, kuolema

on joulukuu!

Marraskuu oli vaikeampi kuin koskaan ennen. Pimeys ja ankeus olivat nujertaa minut! Alan nyt jo pohtia strategiaa, miten selviän ensi vuoden marraskuusta paremmin. Tuon kuvassa olevan liinan olen virkannut mielestäni todella perinteikkäällä ohjeella. Minulle tulee liinasta hyvä ja jouluinen mieli. Toivottavasti se tuo iloa myös sille, joka sen saa joululahjaksi!

Ps. Iris and mother-blogikin päivittyy pitkästä aikaa. Siellä on joulujuttuja. Kurkkaa, jos ehdit.

                                                Pikkuiseni yrittää opettaa minulle

                                                 kissani yrittää opettaa minulle.

                                                Selvitäkseni pimeästä vuodenajasta

                                                 minun pitäisi nukkua paljon

                                                   ja pysytellä lämpimänä.

Eva Dahlgren: Lasse & Urmas, Täti Luun salaisuus

Luin tyttäreni kanssa iltasatukirjana Eva Dahlgrenin riemastuttavan tarinan Lassesta ja Urmaksesta. Lasse ja Urmas ovat Ruotsissa asuvia koiria. He päättävät lähteä tapaamaan Lassen tätiä, joka asuu Intian tuolla puolen sijaitsevassa maassa. Perille päästyään he huomaavat, että täti on kadonnut. Täti Luuta ei löydy mistään. Alkaa hurja seikkailu, joka johdattaa koirat uskomattomiin tilanteisiin. 

Dahlgrenin teksti on hauskaa, tuoretta ja oivaltavaa. Kirja ei sovi ihan pienille lapsille huumorinlajinsa takia. Oma 8-vuotiaani kihersi kovasti varsinkin rakkauskohtauksissa. Urmas rakastuu tulisesti ja pyörtyilee aina välillä tunteidensa palossa. Suosittelen tätä kirjaa kolmasluokkalaiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Kirja on käännetty taitavasti ja Dahlgrenin sanaleikit ja viittaukset on saatu toimimaan myös suomeksi. Tähän kirjasarjaan on olemassa useampia kirjoja ja luulen, että tulemme tyttäreni kanssa lukemaan ne kaikki. Iltasatukirjana tämä on verraton, koska tämä on aikuisellekin niin mukava luettava.

Ps. Pari kirjoitusta alempana on hyväntekeväisyyshaaste. Se on voimassa 30.11. 2009 saakka. 

Marraskuinen maanantai-valitus

Kylläpä on taas ollut oikein maa-nan-tai!

En saa mitään aikaiseksi ja se näkyy.Olin perjantai-illan ja koko lauantain opiskelemassa lyriikkaa. Opiskelu oli mahtavaa, mutta intensiivisyydessään yllättävän voimia vievää. Vähemmän lyyriseltä näyttää tuo sotkuinen kirjahylly ja ainainen pyykkisirkus. Imurikin tunki kuvaan, koska sen mielestä sitä olisi syytä hieman näyttää nurkkien villakoirille.

Onkohan kenenkään eteinen yhtä järkyttävässä kunnossa kuin meidän? (Ja kerroinko jo, että olin lauantai-illalla vielä pikkujouluissa, jossa tuli riekuttua aamuyön tunneille? Oli muuten hyvää viiniä.)

Tuossa yllä on olohuoneen pöytä, se ihana iso ruokapöytä, josta haaveilin kauan. Siinäpä se on ja oikein edukseen onkin. Enkä voi edes syyttää ketään, kun rouvan omat tavarat siinä lainehtivat.

Katselen usein blogeista kuvia siisteistä ja kauniista kodeista. Meiltä ei kyllä nyt sellaisia kuvia saisi. Facebookin päivitysten perusteellakin kaikki vain urheilevat, leipovat ja siivoavat. Minä en toimeennu yhtään. Taidan siis vain iloita siitä, että orkidea jaksaa kukkia ja siitä, että ollaan jo maanantain illassa. Pian on tiistai ja ihan uusi päivä!

(Ps. Edellisessä postauksessa on hyväntekeväisyyshaaste, joka on voimassa marraskuun 30. päivään saakka, sen minä sentään sain aikaiseksi!)

Hyväntekeväisyyttä

Jos olet seurannut blogiani jo kauemmin, tiedät että minussa asuu pieni hyväntekijä. Viime vuonna haastoin blogissani ihmiset kutomaan sukkia Venäjän orvoille lapsille. Pareja tuli viisikymmentä! Olen myös ollut Punaisen Ristin vapaaehtoiskerääjänä ja osallistun Unicefin-toimintaan, koska lapseni on koulussa, joka toimii myös Unicef-kouluna.

Tällä kertaa olen syöpäsairaiden lasten asialla. Olen aloittanut uuden sivubisneksen ja ryhdyin taas Oriflamen myyntikonsultiksi, samoja hommia tein viimeksi lukioiässä. Oriflamella on näin joulun alla myynnissä hyväntekeväisyystuote, joka on tänä vuonna korkealaatuinen huulivoide. Jokaisesta myydystä voiteesta menee euro syöpäsairaiden lasten yhdistyksen, SYLVA ry:n toimintaan. Jos haluat olla mukana auttamassa tai olet vain hyvän huulivoiteen tarpeessa, voit tilata sellaisen minulta. Huulivoide on myös kiva joululahja, joka tulee taatusti tarpeeseen, kun tuleva talvi rohduttaa huulet.

Huulivoiteen hinta on 4,95 euroa. Myyntikonsulttina minä saisin jokaisesta myydystä tuotteesta pienen provision, mutta ajattelin, että voisin käyttää sen postimaksuun. Jos siis haluat huulivoiteen, maksan minä postikulut, joten hinta on siis vain tuo 4.95e. Tilauksen voit laittaa vaikka sähköpostiini katinkainen@hotmail.com. 
Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli!

Ps. Tuli mieleen, että jos tämä haaste on sinusta ihan asiallinen ja tärkeä, niin voisitko vinkata tästä muillekin, vaikka blogissasi jos sellaista kirjoitat. Kiitos!

Beaujolais Nouveau

Se hyvä puoli tässä muuten minulle vaikeassa marraskuussa on, että Beaujolais Nouveau tulee maisteltavaksi. Mies oli ostanut oikein kahden eri valmistajan versiot. Kohta maistan tilkkasen tai kaksi! 

(Ja unohdan sen, että kaaduin päivällä rappusissa ja loukkasin sääreni. Kävin silti lenkillä ja nyt kipu on koko ajan vain yltynyt. Säären sisällä on ärsyttävä jalkakuhmu ja se tekee koko koiven tulikuumaksi. Miten olinkin niin tyhmä, että luulin tällaisilla töppöjaloillani hyppääväni kiireessä kolme askelmaa kerralla!)

Salaperäinen ostaja (sivubisneksiä osa II)

Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Taloudellisesti tämä ratkaisu on aika huono, joten olen kehitellyt kaikenlaisia sivubisneksiä. Yksi mielenkiintoisimmista oli toimia salapoliisina. Tehtäväni oli ostaa tietynlainen tuote ja sen jälkeen täyttää hyvin tarkka lomake siitä, miten ostotilanne sujui. Tein tämän tehtävän kaksi kertaa. Minulle hyvitettiin tuotteen hinnasta tietty osa ja lisäksi sain lahjakortteja. Salaperäisenä ostajana oli todella jännää olla! Kirjoitan blogia nimimerkillä, mutta en silti nyt uskalla kertoa enempää siitä mitä ostin, koska minulla on vaitiolovelvollisuus.

Tämän kirjoituksen kuvitus ei liity aiheeseen mitenkään, kunhan muistelin viime kesää. Kuvanottohetkellä oli todella lämmin elokuun päivä. Tuo kaunis talo väreili kuumassa ilmassa.

Sivubisneksiä osa I on täällä.

Arkipäiväistä kauneutta

Söimme yksi päivä uunissa paahdettuja valkosipuleita. Merisuolapedillä lepäävät valkosipulit, joilta on leikattu "hattu" pois. Kuvan ottamisen jälkeen ne siveltiin hellästi oliiviöljyllä. Päälle rouhittiin mustapippuria ja ripoteltiin vielä muutama voinokare. Valkosipulit laitettiin uuniin, 175 astetta on hyvä. Siellä ne sitten muhivat ja maustuuntuivat ainakin neljäkymmentä minuuttia. Mikä makunautinto! Ihmeellisen kauniitakin ovat.

Isänpäivä ja avioerolapsi

Isänpäivä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Olen ihan hyvissä väleissä isäni kanssa, mutta minusta tuntuu vaikealta muistaa häntä isänpäivänä. Isänpäivänä olisi kai tarkoitus kertoa, kuinka paljon vanhemmastaan välittää. Minä olin pienenä aina isäntyttö, kunnes hän yksi päivä putosi jalustalta niin että rytisi. Taisin olla kuudennella luokalla. Vanhempani riitelivät vuosikausia ja minulta meni jossain vaiheessa sekaisin, kumpaa vihasin enemmän rasittavaa isääni vai äitiäni, joka oli niin heikko että ei pystynyt eroamaan. Meillä ei ollut päihteiden väärinkäyttöä eikä perheväkivaltaa. Vanhempani eivät vain tuntuneet sopivan yhteen. Vanhemmistani kummallakaan ei ole ollut erityisen onnellinen lapsuus ja rikkonaisten perhesuhteiden vuoksi molemmilta puuttuu mielestäni malli siitä, miten ollaan parisuhteessa. Tässä asiassa on ongelmia edelleen.
Ollessani yläasteella isäni opiskeli ja asui toisessa kaupungissa, mutta tuli silti meille kuin kotiinsa. Koulusta tullessani pihallamme oleva isäni auto tiesi huonoa. Meillä perheen naisilla meni keskenämme ihan hyvin, mutta kun isä tuli kuvioihin kaikki muuttui. Äiti muuttui. Hänestä tuli isässä roikkuva hössöttävä nainen. Teini-ikäisenä sellainen oli kamalaa katsottavaa. Oli vaikea ymmärtää, että kun isä oli poissa äiti haukkui häntä koko ajan ja kun isä tuli meille, äiti käyttäytyi kuin vastarakastunut. Minut ja siskoni häädettiin pois, että he saivat kuherrella rauhassa. Lopullisesti vanhempani erosivat minun ollessani 17-vuotias. Äidillä oli syntymäpäivä ja hän pyysi isää muuttamaan takaisin meille. Isä sanoi, että hänellä on toinen nainen ja he aikovat ostaa yhdessä talon.
Vanhempani eivät varmaan ymmärrä, miten haitallista tuo vuosien yrittäminen oli minulle. Vasta nyt minulla on jonkunmoinen käsitys siitä, miten parisuhteessa ollaan ja vieläkin opettelen. Kompromissien teko ja asiallinen keskustelu eivät kuuluneet minun lapsuudenperheeseeni. Usein toivoin, että vanhempani eroaisivat ja lopuksi aloin vaatia sitä äidiltä. Välillä toivoin vanhempieni kuolevan, kun olin oikein väsynyt heihin ja täynnä piiloaggressiota. Vanhempieni erosta on nyt kulunut viisitoista vuotta, mutta silti on kiusallista kutsua heitä samaan aikaan vaikkapa juhliin. He sietävät toisiaan, mutta eivät puhu toisilleen.
Minun esikoiseni on myös avioerolapsi. Kun ymmärsin, että nuoruudenliittoni ei tule toimimaan, hain avioeroa. Muut sanovat, että ovat yhdessä lasten takia, minä erosin lapseni takia. En halunnut hänen elävän myrkyllisessä ilmapiirissä, joka saattaisi viedä hänen uskonsa rakkauteen ja parisuhteeseen. Alussa oli hieman vaikeaa, entinen mieheni ja minä olimme katkeria puolin ja toisin. Nykyään olemme hyvissä väleissä ja ex-mieheni oli mukana juhlimassa, kun täytin pyöreitä vuosia. Soittelemme viikottain ja olemme aina pystyneet sopimaan esikoiseni asioista joustavasti.
Nyt vietän isänpäivää ihan hyvillä mielin, kun saan muistaa kuopukseni isää. Esikoiseni ja minä olemme kaikki vuodet tuoneet miehelleni aamupalan ja lahjat vuoteeseen isänpäivänä, siis jo ennen kuin miehestäni tuli kenenkään biologinen isä. Isänpäivän aamuhetki oli tänäkin vuonna mukava. Omalle isälleni laitoin tekstiviestin. Olen ollut kipeänä, joten minua ei huvita lähteä toiseen kaupunkiin. Eikä muutenkaan niin kauheasti kiinnosta. Siskoni vie hommaamani lahjan. Minä vietän isänpäivää oman lapseni isän kunniaksi ja se on hyvä niin. ...vaikka kyllä minä joskus mietin, millaista olisi jos olisi hyvä isäsuhde. Serkkuni hehkutti Facebook-päivityksessään omaa isäänsä, isäni veljeä. Olen iloinen serkkuni puolesta, mutta yhtään en pysty samaistumaan.

Säihkyntää ja räiskyntää

Eilen alkoi marraskuu ja minun perheessäni se tarkoittaa sitä, että J-sanaa saa alkaa käyttää. Paikallinen kauppakeskus juhlisti joulukautta näyttävästi. Katsoimme ilotulitusta kirkon pihalta ja sinne oli kerääntynyt paljon muitakin ihmisiä. Ihana pikkukaupungin tunnelma. Minusta on kivaa moikkailla tuttuja, vaikka vain sen verran, että hyrisemme siitä, miten hienoja raketit olivat. Onko tuo yksi muuten jonkun muunkin mielestä perhonen?

Ps. Olen laittanut Rauma-blogini uuteen osoitteeseen. Jos haluat kurkata kotikaupunkiani, osoite on http://raumarauma.blogspot.com

Anna Jansson: Hylynryöstäjä

Jos olisin tiennyt, miten hyvä Anna Janssonin kirjoittama Hylynryöstäjä on, olisin lukenut sen paljon aikaisemmin. Nyt kirja ehti lojua olohuoneeni ikkunalaudalla vaikka kuinka kauan ennen kuin tartuin siihen. Hylynryöstäjässä on paljon keskushenkilöitä ja monia juonnekäänteitä, mutta se on kirjoitettu niin taitavasti, että runsaasta sisällöstään huolimatta se ei ole sekava.
Rikoskomisario Maria Wern on avaintodistajana vaikutusvaltaista ja vaarallista huumekauppiasta vastaan. Mariaa aletaan uhkailla ja siksi hänet piilotetaan Gotlannin saarella pidettävälle ekologisen energiatasapainon kurssille. Saarella tapahtuvien karmeiden asioiden lisäksi Jansson on kätkenyt mukavasti saaren historiaa tähän dekkariin. Muita kirjan elementtejä ovat muun muassa ikävät lapsuuden tapahtumat ja mielen järkkyminen.
Minulle on aina vain yllätys, miten paljon pidän dekkareista ja varsinkin tämä kirja oli mukaansatempaava! Luin suurimman osan kirjasta yhdeltä istumalta ja lopetin lukemisen alkuyöstä. Väsymykseni ja mielikuvitukseni tekivät tepposet ja jalkani melkein tärisivät, kun sammutin valot. Vatsassa tuntui ihana jännityksen kuristus, kun kömmin sänkyyn ja liimauduin tiukasti mieheni viereen. Jaloissani nukkuva kissa tuntui myös turvalliselta. Herättyäni aamulla luin kirjan loppuun. Enää se ei pelottanut yhtä paljon, mutta jännittävä se oli.
Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Hiton hyvä, pakko sanoa!

Salakylässä

Viime viikonloppuna kärsin taas kerran unettomuudesta. Muu perhe nukkui ja minä notkuin koneella, Facebookissa -tottakai. Aloin jutella netissä ystäväni kanssa ja hän pyysi minua keskellä yötä kylään. Vedin takin päälleni ja kengät jalkaan......ja kävelin kadun yli ja pihan läpi ja puolessa minuutissa astuin satumaailman näköiseen paikkaan.

Sama tunnelma jatkui sisällä. Söimme ystäväni valmistamia coctail-vartaita ja muita herkkuja ja joimme ihanaa kardemumma-kahvia. Juttelimme niitä näitä, nauroimme, kuuntelimme musiikkia ja silittelimme kunnioitettavaan ikään ehtinyttä kissaa, joka ulkomuotonsa perusteella voisi hyvinkin olla pentu vielä. ...sitten kävelin pihan läpi ja kadun yli ja puolen minuutin päässä olin kotona. Olin edelleen uneton, mutta älyttömän hyväntuulinen. Yöllinen salakyläily, juttelu ja herkuttelu olivat ihania ja muistuttivat minua lapsuuden ja nuoruuden öistä, jolloin valvoimme kavereiden kanssa.Kuvassa ystäväni keittelee meille yökahvia.

(Niin ja kuvat ovat tahallaan vähän tärähtäneitä. Kyseessä oli salakyläily, joten en missään nimessä voi raportoida siitä käyttämällä tarkempaa kuvamateriaalia.)

Yllätyslahja -Miau!

...olen viime aikojen sairastelun ja kuopuksen poskihammasvalvomisten jäljiltä aika uupunut ja vähän pahantuulinenkin. Minua ilahdutti kovasti suloinen ja juuri minulle sopiva yllätyslahja, jonka ihana Tanja lähetti Villa Kanervasta. Tuhannet kiitokset! Lahjassa yhdistyy hienosti kaksi suurta intohimoani, lukeminen ja kissat! Olinkin kunnollista kirjanmerkkiä vailla. Olen vieläkin vähän hölmistynyt siitä, että noin vain saan blogitutultani lahjan. Hirmu onnellinen olen tästä myös.

Puolan prinsessa

Luin jo jokin aika sitten Leila Tuuren kirjoittaman Puolan prinsessa-kirjan. Kirja oli tosiseikkoihin pohjautuva fiktiivinen kertomus Katariina Jagellonican matkasta Suomeen. Ihailen kirjan rikasta, kuvailevaa kieltä. Lukiessa oli helppo kuvitella, miltä erilaiset asiat olivat näyttäneet ja tuntuneet. En tiennyt, että Katariinan matka Puolasta Suomeen oli niin vaikea. Minulle oli myös uutta tieto siitä, miten (sen ajan normin mukaan) iäkäs Katariina Jagellonica oli päästessään naimisiin. Naimakaupassa oli kyse melkoisesta kaupanteosta ja strategiasta. Sekä Ruotsi että Puola halusivat vahvistaa asemiaan Venäjän Iivana Julmaa vastaan.

Kirja on kirjoitettu taitavasti ja uskottavasti. Kirjassa on ehkä ripaus kaariutriomaista kerrontaa, mutta se on kirjoitettu uskottavammin. Kirja loppui minun makuuni liian töksähtäen, olisin halunnut lukea Katariina Jagellonican vaiheita pidemmällekin, mutta kirjassa käsitellään vain matka Suomeen ja Suomessa vietetty aika (Katariinahan vietti loppuelämänsä vankeudessa Ruotsissa puolisonsa Juhanan kanssa). Puolan prinsessa on viihteellisyytensä lisäksi opettava romaani ja minua ainakin jäi mietityttämään, millaista elämä oikeastaan oli romaanin kuvailemana aikana. Keski-Euroopan loistoon ja etikettiin tottuneelle Katariinalle tulo Suomeen oli shokki. Linna oli kömpelö, kylmä ja karu ja edes hovissa ei käytetty aterimia. Haarukkahan on tullut Suomeen juuri Katariinan mukana.

Tällä hetkellä pystyn hieman samaistumaan linnoissa vallinneeseen jatkuvaan kylmyyteen. Kotitalossani vaihdetaan lämmitysmuotoa: öljykattila on jo purettu, mutta kaukolämpökytkentä ei ole vielä valmis. Se tarkoittaa, että meillä ei ole ollut syksyllä vielä ollenkaan lämpöä. Päivisin olemme paksusti pukeutuneita ja yöllä nukumme kylmännahkeissa sängyissämme pipo päässä. Minä ja tytär olemme tietysti jo kurkkukipuisia ja köhäisiä, mutta mies ja kuopus ovat onneksi selvinneet ilman sairastelua.