Olen kirjoittanut kirjasta täällä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjavaras. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjavaras. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. marraskuuta 2008
Arvontaa!
Hurrrja juttu! Blogilaskuri on kuin varkain kierähtänyt yli viiden tuhannen! Yli 5000 kertaa on blogissani käyty. Ihan ihmeelliseltä ja superkivalta tuntuu, kun joku jaksaa höpinöitäni lukea. Ruusu kaikille lukijoille!
Iloitsen laskurin lukemasta niin paljon, että päätin pistää pystyyn arvonnan. Arvonnan palkinnoksi kääräisen kuvassa näkyvän Markus Zusakin kirjoittaman Kirjavarkaan.
Olen kirjoittanut kirjasta täällä.
Arvontaan voi osallistua jättämällä jonkun merkin itsestään kommenttilootaan. Jos arvontaan osallistuu vain yksi ihminen, hän saa kirjan automaattisesti. Arvontaan voi osallistua 25.11. 2008 asti.
Onnea arvontaan ja tunnelmallista viikonloppua!
Olen kirjoittanut kirjasta täällä.
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Kirjavaras
Minulle tulee mieleen nuorehko, hintelä, vaalea mies.
Jos puhutaan kuvassa näkyvän kirjan päähenkilöstä, mielikuvani oli aivan väärä. Kirjassa oleva kirjavaras on aivan erilainen kuin mielikuvani.
En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jossa jossain vaiheessa lukemista tulisi pakahduttava olo. Tätä kirjaa lukiessa tuli. Tämä kirja on mielestäni todella hyvä. Kirjavarasta on verrattu Anne Frankin päiväkirjaan ja jotain samaa taianomaisuutta siinä kyllä on, mutta suoraan niitä ei voi mielestäni verrata. Kirjavaras on aikuisen kirjoittama kirja ja jo se seikka erottaa nämä kaksi teosta toisistaan.
Kirjavarkaassa on erikoinen rakenne enkä nyt tarkoita niinkään tekstin sisäistä rakennetta vaan sitä, miltä kirja näyttää, kun sitä selaa. Kirjassa on väliotsikoita, tiivistelmiä, selityksiä ja jopa kuvia. Ne kaikki tekevät kirjasta jotenkin vielä inhimillisemmän ja lisäävät kirjan luettavuutta. Vaikka kirja kertoo sodasta se ei ole liian raskas tai liian masentava. Mielestäni tämä kirja sopii todella hyvin syksyiseksi lukuelämykseksi.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Ps. Yleensä en ajattele itseäni kovin kateelliseksi ihmiseksi, mutta pieni kateus iskee kun noin nuori kirjailija (Markus Zusak on syntynyt vuonna 1974) kirjoittaa näin hyvän ja vahvan kirjan. Osaisinpa minäkin (tai viitsisinpä edes yrittää..)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
