Lakonisuutta

Jos olet saanut tarpeeksesi riimirunoista ja siirappisista rakkausrunoista ja haluaisit lukea runoja elämästä ja siitä rakkaudestakin, Hal Sirowitz voisi olla piristävä vaihtoehto.
Monta vuotta sitten istuin tylsistyneenä television ääressä ja pujottelin kanavalta toiselle. Yhdellä kanavalla synkän näköinen vähäeleinen mies luki runoja. Pysähdyin sille kanavalle. Miehen tyylissä oli jotain seisauttavaa. Hän luki runojaan hitaasti, melkein murahdellen. Miehen tyyli ja runojen sisältö olivat vastustamaton yhdistelmä. Runot olivat lakonisia, ja tummasävyisiä, mutta silti niiden rivien väleissä oli runsaasti huumoria. Olin myyty. Kirjoitin runoilijan nimen muistiin ja Turun Kirjamessuilta ostin heti runoilijan runokirjan Äiti sanoi (julkaistu 1996, suomennettu 1999). Ahmin runokirjan jo kotimatkan aikana auton takapenkillä. Myöhemmin ostin myös Sirowitzin Terapeuttini sanoi- ja Aikansa kutakin-kirjat, mutta ne eivät mielestäni olleet yhtä nasevia, kuin Sirowitzin ensimmäinen kirja. Tässä muutama maistiainen Äiti sanoi-kirjasta. Miltä vaikuttaa? (Kuvittele, että tätä luetaan sinulle täysin eleettömästi monotonisella äänellä).

KUOLLUT KULTAKALANI

Halusin lemmikiksi alligaattorin
mutta vanhempani hankkivat minulle kultakalan.
Kun kala kuoli, äiti huuhtoi sen alas vessanpöntöstä.
Hän sanoi, että jos hautaamme sen pihalle,
kissa tulee, kaivaa kalan ylös ja syö sen.
Raivostuin isälle, joka kävi vessassa
kymmenen minuuttia hautajaisten jälkeen.
Hän ei kunnioittanut vainajan muistoa.

EI PUHU MINULLE ENÄÄ

Kauneus on vain pintaa, Isä sanoi,
mutta älä kerro äidillesi, että sanoin
niin tai hän luulee, että väitän
häntä rumaksi. En nainut häntä
vain ulkonäön takia. Nain hänet,
koska ajattelin, että hän on lempeä.
Tänään satun olemaan väärässä. Mutta
se ei tarkoita, ettenkö olisi oikeassa huomenna.

EPÄMUODOSTUNUT SORMI

Älä tunge sormeasi ketsuppipulloon,
Äiti sanoi. Se voi juuttua kiinni, ja
sitten sinun täytyy odottaa, että isä
tulee kotiin ja kiskoo sen irti. Hän
ei ilahdu nähdessään likaisen kynnen
kiemurtelevan ketsupissa, jota aikoi laittaa
hampurilaiseensa. Hän nykäisee sormen ulos niin rajusti
ettet loppuikänäsi pysty
panemaan siihen sormusta.
Ja jos sinulla joskus on tyttöystävä ja
te kuljette käsi kädessä, hän varmasti kysyy,
miksi yksi sormistasi on epämuodostunut,
ja joudut kertomaan hänelle, miten
et kuunnellut äitiäsi vaan
jatkoit leikkimistä ketsuppipullolla,
ja hän ajattelee, ettei tuo poika luultavasti
kuuntele minuakaan, ja työntää kätesi pois.

Ihana kesäloma..

Olen odottanut kesää jo joulusta asti. Rakastan sitä, kun työn täyttämien päivien keskeltä havahtuu siihen, että luonto on jälleen kerran toistanut luomiskertomuksen, herännyt henkiin ja ympäröinyt minut uudella vihreällä.

Luonto herää nopeasti. Ahnaasti se juopuu auringosta ja kasvaa melkein kohisten. Pian joka paikka on sakeana uteliaasti maassa nousseista kukista ja ruohoista ja tuntuu, että ilmassa laulavat tuhannet linnut iloiten uudesta keväästä ja kesästä.

Minäkin iloitsen ja herään henkiin. Talvisen aherruksen jälkeen tunnen ansainneeni kesän levon. Palautuminen vaatii aikaa. Sinä päivänä kun aamulla huomaan, että luovuus kuplii minussa, tiedän oikeasti saavuttaneeni loman.

Olen juhlinut lomaani lukemalla. Minulla on lukemisen himo. Talvella olen työstä väsynyt tai en muuten ehdi lukea ja siksi minun on pakko täyttää sieluuni jääneet kirjojen mentävät aukot kesällä.

Luin jo viime kesänä Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (tämä kirja juolahti mieleeni, kun katsoin seinälläni olevaa Marilyn Monroen kuvaa). Kirja kertoo Marilyn Monroesta ja vaikka olen nopea lukija, olin tuskastua tähän kirjaan. Olen lukenut paljon Marilynistä kertovia kirjoja, joten monet asiat olivat minulle jo tuttuja. Marilyn jaksaa kiehtoa minua, koska hänen hahmonsa on niin traaginen. Minua kiehtoo Marilynin ristiriitaisuus. Miehet ihailivat häntä ja naiset halusivat olla kuten hän.. Millaista on olla kaikkien palvoma ja kuitenkin sisältä niin yksinäinen ja rikkinäinen?

Olin pettynyt Marilyn Monroen monta elämää-kirjaan. Churchwell on kirjoittanut kirjan tavoittamatta tiettyä herkkyyttä, jonka ajattelen Marilyniin liittyneen. Kirja on yritetty kirjoittaa "tieteellisesti". Siinä on siis täsmälliset lähdeviiteet ja se on yritetty jäsentää täsmällisesti. Minusta se on silti melkoista tilkkutäkkiä. Voiko niin populääristä ilmiöstä, kuin Marilyn Monroe kirjoittaa "tieteellisesti", muita Marilynista tehtyjä kirjoja ("lähteitä") referoiden? Tarkoitan, löytyykö kirjalle muita lukijoita, kuin minä, jos se on kirjoitettu tympeän tiedekirjan, Marilyn-hakuteoksen muotoon?