Väärinkäsityksistä

Mietin tänään, mitenköhän paljon nykyiset kommunikointimuodot lisäävät väärinkäsityksiä. Suuri osa nyky-yhteydenpidosta tuntuu hoituvan kännykän, sähköpostin ja sosiaalisen median välityksellä. Kännykässä voi sentään kuulla ihmisen äänen ja siitä päätellä, missä tunnetilassa hän on ja esimerkiksi milloin hän vitsailee, mutta sähköisessä viestinnässä apuna ovat vain sanat. Kaikki non-verbaalinen viestintä puuttuu. Tutkimusten mukaan ihminen laittaa kuitenkin suuremman painoarvon eleille ja ilmeille kuin sanoille. 


Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa ihmiset ovat joutuneet selittelemään kirjoituksiaan, kun ne on tulkittu väärin. Minulle sattui itsellekin keväällä niin, että olin kirjoittanut humoristisen ja ironisen Facebook-päivityksen. Suurin osa FB-kavereistani oli ymmärtänyt, että vitsailen, mutta eräs tuttavistani oli hämmentynyt ja kommentoi päivitystäni painokkain sanoin. Turhaudun tuollaisesta. On rasittavaa tulla väärinymmärretyksi. Olen myös itse ymmärtänyt sanallisia viestejä joskus väärin, koska olen tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä niistä. Sekin on turhauttavaa. Sanojen kanssa pitäisikin olla tarkka. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. 


Mielestäni sosiaaliseen mediaan ei saisi kirjoittaa kiukuspäissään, oli väline sitten blogi, Twitter, Facebook tai nettikeskustelu. Minä olen melkoisen temperamenttinen ihminen ja välillä tekisi mieli osoittaa mieltä netissä. Yritän kuitenkin rauhoittaa itseni ja välttää sellaista viimeiseen asti, koska se ei anna minusta oikeaa kuvaa. En halua loukata ketään. Yleisesti ottaen olen onnistunut pitämään periaatteestani kiinni.


Facebookissa olen välillä ihmetellyt sitä, miten ihmiset haukkuvat toisiaan joko rivien välistä tai suoraan. Ihmissuhteessaan loukkaantuneen tulee saada asiallisesti tuulettaa huonoa oloaan, mutta sitten on myös niitä, jotka suoranaisesti mollaavat ja panettelevat ex-miehiään tai -vaimojaan. Siitä tulee lukijalle kiusallinen olo. Kiusallista on sekin, jos ihminen ilmoittaa eroamisestaan ensimmäisenä Facebookissa parisuhdestatustaan vaihtamalla (esimerkiksi seurustelevasta eronneeksi). Tuollaiset asiat pitäisi mielestäni kertoa ensin rauhassa lähipiirille. Kyllä sen statuksen ehtii Facebookissa tai muussa mediassa vaihtaa sitten myöhemminkin. On loukkaavaa toiselle osapuolelle, jos asioita ei saa ilmoittaa omaan tahtiinsa. Kaikki tuollainen on myös omiaan lisäämään väärinkäsitysten ja juoruilun määrää.


Sähköisten viestimien täyttämä maailma on sekä ihana että hankala juttu. Parasta olisi tavata ihmisiä kasvokkain ja yrittää olla kohtaamisissa läsnä. Tapaan tällä viikolla kaukaa tullutta ystävääni ja hänen lapsiaan ja siinä samassa siskoani. Tapaamisen sopiminen hoidettiin kätevästi Facebookissa. 


Olisi hienoa, jos sosiaalinen media voisi olla hyvän mielen ja asiallisen keskustelun väline. Näin ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Ihmiset purkavat negatiivisia tunteitaan netissä ja usein anonyymiyden suojista. Olen törmännyt monenlaisiin vihaisiin kirjoituksiin, mutta rasittavinta riitelyä olen löytänyt vauva- ja lapsilehtien nettisivuilta. Siellä äidit arvioivat toisiaan ja toistensa kasvatusmenetelmiä ja usein hyvin ei-rakentavaan sävyyn. Tuollainen keskusteleminen on mielestäni itsessään suuri väärinkäsitys. Rakentavampaa olisi yrittää tukea muita ja puuttua kohteliaasti asioihin vasta sitten, jos joku tosissaan menee kasvatusvalintojensa kanssa metsään.


Väärinkäsityksiltä ei kaiketi voi koskaan välttyä, luulen että nykyiset viestintämuodot ovat jopa omiaan lisäämään niitä. Siksi olisikin tärkeää lukea tekstejä ja kuvia kriittisesti ja ymmärtäen. On myös tärkeää ymmärtää, että kaikki netissä ilmoitettu ei ole välttämättä totta.


Irvistelen tuossa kuvassa, koska tämä maanantai oli todellakin nimensä veroinen. Töissä oli levotonta. Taidan olla tulossa kipeäksi. Muutama asia painaa mieltä ja tottakai naisena oleminenkin päätti korostua juuri nyt. Aargh. Onneksi huomenna on tiistai. Tiistai on aina parempi kuin maanantai!