torstai 10. joulukuuta 2009

Keskieurooppalainen pukki muutti meille




Olimme muutama vuosi sitten joulunaikaan Keski-Euroopassa mieheni kanssa. Hyvä ystäväni asuu Luxemburgissa ja olimme hänen vierainaan. Luxemburgista piipahtelimme Saksan, Ranskan ja Belgian puolella. Mieheni kanssa naureskelimme monissa ikkunoissa roikkuvia joulupukkeja. Ne olivat meistä hauskoja ja hienoja. Ystäväni oli aivan pöyristynyt huonoa makuamme ja kertoi, miten hänestä pukit ovat kertakaikkisen kauheita.
Viime jouluna sain tältä kyseiseltä ystävältäni suuren joulupaketin. Avattuani sen repesin riemuun! Olin saanut oman kiipeilevän pukin! Olin onnellinen. Kiitin ystävääni ja hän sanoi, että hän oli hävennyt ostaessaan pukkia. Lisäksi hän oli pelännyt joutuvansa matkatavaratarkastukseen lentokentällä. Hänestä olisi ollut aivan hirveää, jos joku olisi kaivanut tuon vulgäärin pukin hänen matkalaukustaan.
Minä olen iloinen aina, kun  kuljen olohuoneen pikkuikkunan ohi. Minusta tuo pukki on edelleen kertakaikkiaan mahtava, vaikka yleisesti ottaen en ihan hirveästi kitschiin taipuvainen olekaan. Toivottavasti se ilahduttaisi myös muita. Kadulla kulkee jonkun verran lapsia ja tässä aika lähellä on vammaisten asuntola. Olisi hienoa, jos pukki toisi vaikka tällaisille kadunkulkijoille iloa!

14 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hihihhhh...
hassua.. taidan kuulua siis tuohon kohderyhmään, koska huomasin juuri tänään krapulaisena kun odotin miestäni tulevan hakemaan miut rautatieasemalta, et asemaa vastapuolella olevan talon parvekkeelta roikkui juuri tuollainen pukki.. ja mua nauratti! ei hyvällä, ei pahalla - nauratti vain.

:)

ps. en siis missään tapauksessa pidä kyseisestä pukista, mutta juuri tuota iloa se tuotti ja hyvä näin.

iloa sinne!!!

arleena kirjoitti...

Minusta pukki on hauska piristys. Aivan selvästi pyrkii juuri teille lahjojen kera.

Rita A kirjoitti...

Hauska :D Luulen että ohikulkevat lapset ainakin tykkäävät.

Kimmonkamera kirjoitti...

Olen tuollaisia pukkeja nähnyt joskus joillakin parvekkeilla. Mieluimmin minä noita katselen kuin muovisia valopukkeja, joita jotkut laittavat pihoihinsa.

Mukavaa joulun odotusta!

Emily of New Moon kirjoitti...

Hauska! Tuli elävästi viime joulun Bretagne mieleen. Minun täytyy varmaan tulla kävelylle sinne teillepäin, ihan vain muistojen virkistykseksi :).

MaaMaa kirjoitti...

täällä noita pukkea roikkuu myös jokapuolella. me ollaan usein naurettu, että kuinka monta joulupukkia sitä oikeesti onkaan olemassa?! :D
Myöskin naurattaa, kun ne tuulessa heiluu hulluna; pitää pitää kovaa kiinni pukin! Välillä ne on uskomattomissa solmuissa ja näyttää lähinnä hirtetyille...kamalaa!

Eli erilaisia ilonaiheita niistä pukeista riittää ainakin! :)

Inkivääri kirjoitti...

Minustakin tuo on hauska:)

Minnuli kirjoitti...

Olin juuri Italiassa, jossa noita samaisia pukkeja roikkuu siellä täällä parvekkeilla. Pukki kieltämättä toi hymyn suupieliin.

himalainen kirjoitti...

Tällaiset jutut kyllä saa suupielet hymyyn, tuollainen muovinen juttu muuttuu jo ihan kauniiksi, koska se ilon tuottamisen ajatus on kaunis. Vähän kuin siinä Ameliessakin, kun puutarhatonttu lähti kiertämään maailmaa ;-)

Matroskin kirjoitti...

Tuollainen on kyllä uhrautuva ystävä!

Hilja kirjoitti...

Kyllä pitää pikkuisen kitschiä olla elämässä.:)

Rouva Nordman kirjoitti...

Anni, pukki täytti tehtävänsä :)

Arleena, pukki pyrkii meille ja me tyhmät pidämme vain ikkunaa kiinni (pakkasta on kymmenen astetta).

Rita, toivon, että mahdollisimman moni lapsi huomaisi. Kyllä ne huomaavat, koska lapsilla on taito ja aikaa huomata tuollaiset jutut :)

Kimmo, mukavaa joulun odotusta sinnekin! Kyllä tuossa pukissa on jotain sympaattista! valopukit tai lumiukot saattavat olla aika pelottavankin näköisiä.

Emily of New Moon, poikkea kahville samalla!

MaaMaa, jaahas sielläkin on pukki-kavereita. Suomessa en ole tuollaista nähnyt kuin meillä. Oma pukkimme on onneksi oikein tasapainoista sorttia, ei ole tuuli pyöräyttänyt mihinkään surkeisiin hirttoasentoihin!

Inkivääri, no niin just!

Minnuli, eli eteläeurooppalaisetkin harrastavat tuollaisia. Kiinnostavaa tietää!

Himalainen, olen samaa mieltä. Aah, Amelie on kyllä ihana elokuva.

Matroskin, huomasit hyvin, mitä kirjoituksessani halusin painottaa Hän on oikea tosiystävä!

Hilja, olen ihan samaa mieltä!

Hety kirjoitti...

Jouluna kitsch on sallittua. Minusta pukki on aika mainio... :)

Pink Links kirjoitti...

Minä en ole koskaan tuollaista pukkia nähnyt, vaikka olen asunut ties missä.

Ihastuin pukkiisi heti. Näytän kuvat miehellenikin. Tiedän, että hänkin riemastuu.

Olet kyllä hurmaava tyyppi:):)