Keskustelimme paljon. On järkyttävää huomata, miten itsensä on sulkenut joiltain asioilta, miten vaikeaa joistain asioista on ollut puhua. Miten simpukaksi oli muuttumassa. Varovasti, sana kerrallaan ja päivä kerrallaan löydän takaisin sen naisen, joka kauan sitten olin -löydän sen romanttisen ja ulkokuortaan herkemmän naisen. Se tuntuu uskomattoman hyvältä ja joskus pelottavalta ja joskus työläältä. Miehen rakkaus muovaa minua hienovaraisesti sellaiseksi, joka minun kuuluukin olla. Sellaiseksi, joka haluankin olla...
Juttelin pari viikkoa sitten erään viisaan tuttuni kanssa. Hän sanoi, että on olemassa yksityinen ja julkinen minä. Se on tietysti totta. Kirjoitan näistä asioista kaiketi avoimemmin, mihin on totuttu, mutta silti kerron vain valikoidusti ja loppujen lopuksi hyvin vähän. Kerrottavaa olisi paljon enemmänkin. Haluan kirjoittaa tästä asiasta, koska olen niin onnellinen. Olen myös kuluneiden kuukausien aikana saanut oppia, että olen tietämättäni tuonut apua ja toivoa monelle. Koen, että sellaisessa on tiettyä tarkoitusta.
Tämä päivä on mennyt vatsataudin merkeissä. Lapset ovat terveitä, mies huilaa omassa kodissaan ja minä ihmettelen, selvisinkö taudista säikähdyksellä. Aamupäivän sain huilata rauhassa kissojen kanssa. Tunsin suurta riemua, kun vilua ja väsymystä vastaan keittämäni mate-juoma pysyi sisällä. Ulkona sataa, päätäni särkee, mutta silti olen omituisen rauhallinen ja onnellinen. Ikävöiminenkin tuntuu hyvältä, koska tiedän että näen hänet taas pian.
1 kommentti:
Onpas hieno! :)
Lähetä kommentti