...pihan narsissit eivät paleltuneetkaan. Kiharahiuksisen miehen puheen pohjalla läikähtää kaipaus, kun hän muistaa lapsuuttaan. Viereisen kaupungin kirjaston ohi pyöräili nainen. Nainen oli kapea ja tummiin pukeutunut. Päässä oli suuri musta karvalakki. Hän lauloi, luultavasti venäjäksi. Yritin hymyillä hänelle, mutta hänen silmänsä eivät nähneet minua. Hänen silmänsä eivät nähneet mitään, mutta ääni soi kuin huilu. Ehkä hän oli satakieli.
Poikani opettelee ajamaan samalla pyörällä kuin isänsä aikoinaan. Se liikuttaa minua.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihana pyöräilijä siellä ja muutenkin hyvä tunnelmia.
Tuo kirjaston ohi pyöräillyt laulava nainen taas kuulostaa niin runolliselta, kuin kirjan hahmolta.
Nainen oli kuin kirjan hahmo. Eteerinen ja ihmeellisen epätodellinen.
Lähetä kommentti