Varastan itselleni aikaa

Viidenkymmenen kilometrin päässä olen jo melkein ulkomailla. Olen niin harvoin yksin, että siitä on otettava kaikki irti. Aikaa on puolitoista tuntia. Nurkan takana puhallan ilmaan savua, kai se on jonkinlainen illuusio vapaudesta. Jotain harvinaista ja salaista.
Ravintolassa haluan istua nurkassa, näkymättömissä, yksin. Tarjoilija on vähäeleisen kohtelias, sopii minulle.
On ihanaa olla yksin. En ole kenenkään äiti, puoliso tai mitään muutakaan. Yksinäni olen se sama, mutta eri. Katson itseäni ulkopäin. Olen näyttelijätär, joka puhuu vähän ja käyttäytyy melkein liioitellun rauhallisesti ja kohteliaasti. Katson itseäni sisältä ulospäin. Tänään haluan olla tällainen. Minulla on monet kasvot.
Maksan laskun, kun on sen aika. Ilta kuluu draamaopintojen parissa. Se tuntuu sopivan tähän juttuun saumattomasti.

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Minä olen lapsesta saakka ollut Marilyn Monroe-fani. Minulla on jonkun verran Marilyniin liittyvää kirjallisuutta, joten tottakai tämäkin kirja piti saada. Sain sen joululahjaksi. Aloin lukea kirjaa joulukuussa, mutta vasta helmikuussa pääsin loppuun saakka. Se on outoa, koska olen todella nopea lukija. Lukemisen hitaus ei johtunut siitä, että olisin nauttinut lukemastani niin kovasti, että olisin siksi halunnut antaa kirjalle aikaa.  Hidas lukeminen johtui siitä, että kirja oli tappavan tylsä. Olisin todella halunnut pitää tästä kirjasta, onhan alkuasetelma niin herkullinen, lemmikkikoiran äänellä kerrottu tarina, jonka päähenkilönä on Marilyn Monroe.

O'Hagan on tehnyt taustatutkimuksen huolella. Hän kirjoittaa asioista, jotka ovat oikeasti tapahtuneet Marilynin elämässä. Tämän lisäksi kirjaa on maustettu fiktiolla. Faktan ja fiktion tasapaino on kirjassa hyvä, mutta muuten kirja tuntuu paikoin Marilyniä koskevasta kirjallisuudesta tehdyltä referaatilta. O'Haganin lukeneisuus tai ahkeruus paistaa kirjan sivuilta, hän on liittänyt kirjaansa paljon yleissivistävää faktaa, mutta suureksi harmikseni faktoja on viljelty alaviitteissä, joita kirjassa on paljon. Minusta alaviitteiden käyttäminen ei sovi proosaan tai yleensäkään kaunokirjallisuuteen ja niitä pitäisi joko käyttää säästeliäästi tai olla käyttämättä ollenkaan.

Kirjaa painaa myös teennäisyys. Ollaan haluttu kirjoittaa muka-filosofisia pohdintoja. Kyseessä ei ole paolocoelhomaista kevytfilosofiaa, vaan liian yritetty pyrkimys kirjoittaa jotain suurta. On kirjassa silti paikoin onnistuttukin. Joukossa on todella kauniita ja oivaltavia lauseita, jotka kuitenkin jäävät varsinaisesta tarinasta irralleen. Kirjailija on personifikoinut eläimiä ajattelemaan ja puhumaan. Tavallaan se on viehättävää, mutta toisaalta ärsyttävää ja hieman naiivia.

Marilyn Monroen hahmo kirjassa jää etäiseksi.  Muidenkaan henkilöhahmojen kuvaamisessa ei ole mielestäni onnistuttu. Tarina on epätasainen päälleliimattuine faktoineen, puhuvine eläimineen ja filosofisine aspekteineen. Minusta on todella hämmästyttävää, miten kirjan ilmestymisen aikaan naistenlehdissä olevissa arvioissa kehuttiin kirjaa. Siitä kirjoitettiin muun muasssa, että se on Maf-koiran filosofisen lämmintä pohdiskelua. Romaanista kirjoitettiin myös, että se on älykäs kirja. Omat näkemykseni kirjoista ovat yleensä edes jotenkin samassa linjassa arvostelijoiden kanssa, mutta tästä kirjasta olin aivan eri mieltä. Olen miettinyt objektiivisuuttani, vaikuttiko lukukokemukseeni se, että tiedän Marilyn Monroesta niin paljon. Tulin siihen lopputulokseen, että ei vaikuttanut. Kirja tuntui teennäiseltä ja väkisin yritetyltä, mikä on todella harmillista. Onneksi suomentaja oli kuitenkin tehnyt hyvää työtä. Kirjan on suomentanut Heikki Karjalainen.

Angry Birds

I have been sick but still I haven't been able to sleep. I was getting totally bored, but then I remembered the Angry Birds -a Finnish game I had earlier tried and liked. I got totally hooked on the game, which was good, since otherwise I would have died in boredom.

My (common-law) husband left to work and when he was closing the outdoor, fell the lock of the door on his hand. He said to me that he will phone the janitor. I didn't react, I was too busy killing the green pigs. The doorbell rang and when I opened the door there was a young and cute janitor behind it. Trust me, in this house they don't normally look like him! On this side of the door was a sniffing, terrible looking woman who was wearing a too short tunika that was showing her not-too-smooth legs. I have to say, it was not a pleasant moment. The janitor said that he could not fix the door and promised to call the locksmith. I was getting wiser so I combed my hair and put trousers on. The locksmith came and fixed the lock. I know that it shouldn't matter how you look if you are ill, but I guess I am so vain that I would not like to be seen as a sloppy mrs. Bean of my life.

(I drew some Angry Birds for my little boy. He likes the characters but most of all he likes coloring.)

***

Olen ollut kipeänä, mutta jostain syystä unta ei ole silti riittänyt. Olen kärsimätön sairastaja eikä minulle riitä tekemiseksi se, että niistän nenäni ympäriltä ihon pois. Olen siis antanut itselleni luvan olla tietokoneella ja ollutkin sillä melkein yötä päivää. Ajattelin antaa Angry Birds-pelille ihan vähän vain pikkusormea, mutta hupsis vain, se vei koko käden. Onneksi, koska muuten olisin kuollut tylsyyteen. 
Mieheni lähti tänään töihin ja kun hän oli laittamassa ovea kiinni, jäi puolet lukosta hänen käteensä. Hän sanoi soittavansa huoltomiehelle heti ja sitten hän lähti töihin. En jotenkaan reagoinut, koska oli liian kiire listiä possuja. Säpsähdin, kun ovikello soi. Oven takana seisoi nuori ja söpö huoltomies. (Usko minua, yleensä meillä käy ihan toisennäköisiä.) Oven tällä puolen seisoi räjähtänyt, tukka pystyssä oleva räkäinrn nainen, jonka selluliitit hulmusivat iloisesti aivan liian lyhyen tunikan alta. On varmaan sanomattakin selvä, että tunsin oloni hiukan kiusaantuneeksi. Huoltomies sanoi, että hän ei voi tehdä lukolle mitään. Hän soitti lukkosepälle, joka lupasi tulla tunnin päästä. Kävin kampaamassa hiukseni ja puin housut jalkaan. Yritin myös peittää suupieleeni kasvanutta Afrikan kokoista finniä laihoin tuloksin. Lukkoseppä tuli, komea hänkin. Yritin tarjota päiväkahvia, mutta hän oli kuulemma juuri juonut. Sillä ei kaiketi pitäisi olla mitään väliä, miltä kipeänä näytän, mutta tällainen turhamainen minä sitten välillä olen. En haluaisi olla mikään homssuinen oman elämäni rouva Bean.


(Piirsin kuopukselleni vihaisia lintuja väritettäväksi, hänkin nimittäin pitää hahmoista ja ennen kaikkea hän pitää värittämisestä.)