Sovinto

(Kuva on Skenet-nettisivulta http://www.skenet.fi/artikkeli/11/03/sovinto )

Istuin eilen elokuvissa parkumassa. Olin lukenut kirjan. Minä tiesin, että elokuva olisi rankka. Olen ollut kipeänä ja sen takia kävin vielä herkemmällä kuin yleensä. Filmin alussa ajattelin, että ei tämä olekaan niin paha juttu, mutta kuten kävi kirjan kanssa, kävi myös filmin kanssa. Edetessään se suorastaan vyöryi päälle kaikkine kipuineen. Sovinto perustuu Susanna Alakosken Sikalat-nimiseen kirjaan. Kirjan teema on 1970-luvulla Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten sopeutumisvaikeudet. Elokuva on rankka kuvaus alkoholismista ja siitä, miten lapset joutuvat ottamaan aikuisten aseman. Elokuva on tehty hyvin ja huolellisesti. Kirjassa elokuvan päähenkilö Leena ei tee sovintoa äitinsä kanssa, mutta olin iloinen, että elokuvaan oli lisätty tällainen näkökulma. Se oli hieno lähtökohta tarinalle, jota keritään auki vähitellen nykyhetkeä ja menneisyyttä sekoittaen. Ennen elokuvan katsomista suosittelisin lukemaan kirjan, elokuvasta saa enemmän irti, jos tietää jo etukäteen jotain. Suosittelen myös nenäliinoja. Minä olen asunut varhaislapsuuteni Ruotsissa, mutta meillä ei ollut sellaisia ongelmia, joita elokuvassa kuvataan. Lapsuudenperheessäni ei ole ollut alkoholismia. Pystyin silti samaistumaan elokuvan pääosassa olevien lasten kipuun. Se kouraisi syvältä. En päästänyt itseäni ajattelemaan niitä lapsia, joiden todellisuus on elokuvassa kuvatun todellisuuden kaltainen, koska itku oli jo muutenkin herkässä. Taitaa se olla niinkin, että elokuvissa käydessäni itken myös muita asioita kuin elokuvan herättämiä tunteita. Scandinavian Music Groupilla on kappale, jonka koen itselleni läheiseksi (Mustana maidolla kylmänä kuumana), siinä lauletaan: "Itken elokuvissa, mutta kotona en uskalla." Minä voisin itkeä kotonakin, mutta en viitsi.

Jos et vielä ole nähnyt Sovintoa, niin mars elokuvavuokraamolle! Minulla oli hieno mahdollisuus nähdä Sovinto elokuvateatterissa ja siellähän elokuva parhaiten toimiikin.

Visby Houses

In the Baltic Ocean there are many interesting islands. I have had the chance to visit some of them, for example Saarenmaa in Estonia, Bornholm in Denmark and Öland (one of my childhood places) in Sweden. None of the islands has impressed me so much that I would feel the urge to go back. Gotland (Sweden) was different. I was there only three weeks ago and I already would want to go back. There is so much to see and the history of the island is extremely interesting. Pics are from Visby, again. It is an old hansa-town. The architecture and the different layers of time are beautiful. If I could, I would go back tomorrow!
***
Itämeressä on monia mielenkiintoisia saaria. Itse olen päässyt vierailemaan Virossa Saarenmaalla, Tanskassa Bornholmissa ja Ruotsissa sijaitsevassa Öölannissa, joka on osa lapsuudenmaisemaani. Mikään mainitsemistani saarista ei ole saanut minua otteeseensa samalla tavalla kuin Gotlanti. En ikävöi muille mainitsemilleni saarille, mutta Gotlantiin voisin lähteä takaisin heti huomenna. Gotlannin pääkaupungin, entisen hansakaupungin Visbyn arkkitehtuuri ja ajan patina ovat uskomattoman kauniita. Saarella on paljon nähtävää ja sen historia on kiehtova. Pakko päästä vielä takaisin. Pakko!

Nynäshamn

I still have to stay at home since being sick. It was nice to take a look on the photos I took on my way to Gotland, Sweden. Nynäshamn is the town where the ferry leaves to Visby, the capitol of Gotland. It takes 3,5 hours from the mainland to Gotland. I love churches, but now I have to admit that the church that looks over the town is rather ugly.
***
Yksin kotona kipeänä. Yhtälö, jota pääni kestää huonosti. Onneksi jaksan olla koneella pätkittäin. Katselin kuvia Gotlannin matkalta. Lautta Visbyhyn lähtee Nynäshamn-nimisestä pikkukaupungista. Lauttamatka kestää 3,5 tuntia. Rakastan kirkkoja, mutta pakko sanoa, että Nynäshamnin kaupunkikuvaa leimaava kirkko oli mielestäni aika ruma.

Holy Pill! / Voihan pilleri!

I am ill. Normally I just sruggle at work and won't stay at home. I avoid the doctor as long as I can. This time was different. I somehow knew that I have to stay at home and rest. I even went to the doctor. The doctor didn't know exactly what was wrong with me, but when I told him that I was bitten by a tick in Sweden some three weeks ago he got alerted and ordered me to tests. There was something mildly wrong with my blood values. The tick results will come within one week. Until that I am taking some strong antibiotics. I have to take six pills every day. It seems a lot!

I was happy that the doctor listened to me carefully and took good care of me. I am a restless person. It is hard for me to stop and rest. Luckily I can manage to read and to be on the internet, but I can't move much. If I move I will soon be covered on cold sweat. I am also freezing, so I have to cover myself with clothes and blankets. I always think that everything happens for a reason. Maybe my body wanted me stop. I think I have some unfinished issues to think about. At this point I wouldn't want to do it, but what can you do..? Everything happens for a reason. Why do nasty things like ticks happen? That I don't know.

 My dose for next three weeks./Seuraavan kolmen viikon annos.

I don't normally eat sweets, but right now I am happy that I bought my favourites, burned almonds from Sweden. They cheer me up!
*****
Minä olen kipeä. Luita kolottaa ja koko ajan on vilu.Kurkkuun sattuu ja päätä särkee. Yleensä heilun puolikuntoisena töissä enkä menisi millään lääkäriin, mutta tällä kertaa oli toisin. Ymmärsin, että minun pitää ottaa rauhallisesti. Menin jopa lääkäriin. Koulujen alettua on kaikenlaista pöpöä liikkeellä, mutta lääkärini kiinnitti huomionsa, kun kerroin että sain punkinpureman Ruotsissa kolmisen viikkoa sitten. Minusta otettiin testejä ja veren tulehdusarvot olivat kohollaan. Punkkitestin tuloksen saan vasta viikon päästä. Siihen asti syön vahvoja antibiootteja kuusi tablettia päivässä. Määrä tuntuu hurjalta.

Olen levoton ihminen ja huono sairastaja. Onneksi pystyn lukemaan ja käymään tietokoneella. Liikkumisesta ei tule mitään, koska kylmä hiki iskee heti. Olen fatalisti ja uskon, että kaikella on syynsä. Luulen, että kehoni pysäytti minut, koska minun pitäisi miettiä muutamia asioita vakavasti. En vaan haluaisi, mutta minkäs teet. Kaikella on syynsä. Sitä en silti tiedä, minkä syyn takia sellaisia inhotuksia kuin punkkeja on laitettu maailmaan ja vielä niin runsaalla kädellä!

Minä en syö makeaa juuri ollenkaan, mutta nyt olen iloinen, että toin lapsuudestani tuttuja poltettuja manteleita *brända mandlar* Ruotsin matkaltani. Niissä maistuu lapsuus, mummula, Småland ja vaarin punaisen mazdan takapenkki. Lohdullista.

Väärinkäsityksistä

Mietin tänään, mitenköhän paljon nykyiset kommunikointimuodot lisäävät väärinkäsityksiä. Suuri osa nyky-yhteydenpidosta tuntuu hoituvan kännykän, sähköpostin ja sosiaalisen median välityksellä. Kännykässä voi sentään kuulla ihmisen äänen ja siitä päätellä, missä tunnetilassa hän on ja esimerkiksi milloin hän vitsailee, mutta sähköisessä viestinnässä apuna ovat vain sanat. Kaikki non-verbaalinen viestintä puuttuu. Tutkimusten mukaan ihminen laittaa kuitenkin suuremman painoarvon eleille ja ilmeille kuin sanoille. 


Olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa ihmiset ovat joutuneet selittelemään kirjoituksiaan, kun ne on tulkittu väärin. Minulle sattui itsellekin keväällä niin, että olin kirjoittanut humoristisen ja ironisen Facebook-päivityksen. Suurin osa FB-kavereistani oli ymmärtänyt, että vitsailen, mutta eräs tuttavistani oli hämmentynyt ja kommentoi päivitystäni painokkain sanoin. Turhaudun tuollaisesta. On rasittavaa tulla väärinymmärretyksi. Olen myös itse ymmärtänyt sanallisia viestejä joskus väärin, koska olen tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä niistä. Sekin on turhauttavaa. Sanojen kanssa pitäisikin olla tarkka. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. 


Mielestäni sosiaaliseen mediaan ei saisi kirjoittaa kiukuspäissään, oli väline sitten blogi, Twitter, Facebook tai nettikeskustelu. Minä olen melkoisen temperamenttinen ihminen ja välillä tekisi mieli osoittaa mieltä netissä. Yritän kuitenkin rauhoittaa itseni ja välttää sellaista viimeiseen asti, koska se ei anna minusta oikeaa kuvaa. En halua loukata ketään. Yleisesti ottaen olen onnistunut pitämään periaatteestani kiinni.


Facebookissa olen välillä ihmetellyt sitä, miten ihmiset haukkuvat toisiaan joko rivien välistä tai suoraan. Ihmissuhteessaan loukkaantuneen tulee saada asiallisesti tuulettaa huonoa oloaan, mutta sitten on myös niitä, jotka suoranaisesti mollaavat ja panettelevat ex-miehiään tai -vaimojaan. Siitä tulee lukijalle kiusallinen olo. Kiusallista on sekin, jos ihminen ilmoittaa eroamisestaan ensimmäisenä Facebookissa parisuhdestatustaan vaihtamalla (esimerkiksi seurustelevasta eronneeksi). Tuollaiset asiat pitäisi mielestäni kertoa ensin rauhassa lähipiirille. Kyllä sen statuksen ehtii Facebookissa tai muussa mediassa vaihtaa sitten myöhemminkin. On loukkaavaa toiselle osapuolelle, jos asioita ei saa ilmoittaa omaan tahtiinsa. Kaikki tuollainen on myös omiaan lisäämään väärinkäsitysten ja juoruilun määrää.


Sähköisten viestimien täyttämä maailma on sekä ihana että hankala juttu. Parasta olisi tavata ihmisiä kasvokkain ja yrittää olla kohtaamisissa läsnä. Tapaan tällä viikolla kaukaa tullutta ystävääni ja hänen lapsiaan ja siinä samassa siskoani. Tapaamisen sopiminen hoidettiin kätevästi Facebookissa. 


Olisi hienoa, jos sosiaalinen media voisi olla hyvän mielen ja asiallisen keskustelun väline. Näin ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Ihmiset purkavat negatiivisia tunteitaan netissä ja usein anonyymiyden suojista. Olen törmännyt monenlaisiin vihaisiin kirjoituksiin, mutta rasittavinta riitelyä olen löytänyt vauva- ja lapsilehtien nettisivuilta. Siellä äidit arvioivat toisiaan ja toistensa kasvatusmenetelmiä ja usein hyvin ei-rakentavaan sävyyn. Tuollainen keskusteleminen on mielestäni itsessään suuri väärinkäsitys. Rakentavampaa olisi yrittää tukea muita ja puuttua kohteliaasti asioihin vasta sitten, jos joku tosissaan menee kasvatusvalintojensa kanssa metsään.


Väärinkäsityksiltä ei kaiketi voi koskaan välttyä, luulen että nykyiset viestintämuodot ovat jopa omiaan lisäämään niitä. Siksi olisikin tärkeää lukea tekstejä ja kuvia kriittisesti ja ymmärtäen. On myös tärkeää ymmärtää, että kaikki netissä ilmoitettu ei ole välttämättä totta.


Irvistelen tuossa kuvassa, koska tämä maanantai oli todellakin nimensä veroinen. Töissä oli levotonta. Taidan olla tulossa kipeäksi. Muutama asia painaa mieltä ja tottakai naisena oleminenkin päätti korostua juuri nyt. Aargh. Onneksi huomenna on tiistai. Tiistai on aina parempi kuin maanantai!

Gotland Fauna

Visbyssä tapasin kissan, jonka kanssa vaihdoin kuulumiset.
Bursissa, majapaikkani edessä näin etanan, joka oli melkein nyrkkini kokoinen.
Gotlantilaisen Ingvarin kissa oli selvästi ilvesten sukua.
4-vuotias Ruben löysi heinäsirkasta itselleen leikkikaverin.
Lampaat kulkivat harjulla kurinalaisessa jonossa.
Illansuussa löysin lehmämäisen poseerauksen.
***
In Visby I met a cat who told me how he was doing.
In Burs I found a snail. It was nearly the same size as my fist.
The cat that belongs to Ingvar from Gotland has to be related to lynxes.
4 year-old Ruben found himself a green playmate.
The sheep had a disciplined walk on the hogback.
When the evening was falling I found a very "cowy" pose.

Elif Shafak: The Forty Rules of Love / Rakkauden aikakirja

At first I thought that this novel would be a sugar-sweet lovestory. This is a lovestory, but in a very different and interesting way. I highly recommend this book. I loved it! When I turned the last page I felt like saying goodbye to an old friend and I felt some odd sorrow. I never read books twice, but I guess I have to return back to this one. The review is this time only in Finnish, I'm afraid.


Olin jo lähdössä pois kirjastosta, kun katseeni osui Rakkauden aikakirjaan. Nappasin sen mukaani, koska kansi näytti niin kauniilta. Kotona aloin lukea kirjaa. En yleensä lue kevyttä rakkauskirjallisuutta (jollaiseksi olin kirjan tietämättömyyttäni luokitellut), mutta ajattelin että kepeämpi tyyli sopisi kesään hyvin. 


Rakkauden aikakirja yllätti minut. Se on kirja, jonka sisällä on monta tarinaa ja kerrosta. Pidän kirjoista, jotka liikkuvat ajassa ja paikoissa ja joissa on paljon henkilöhahmoja. Rakkauden aikakirjassa on tuota kaikkea, mutta silti se on hyvin hallittu ja selkeä kokonaisuus.


Kirja on mielestäni kertomus universaalista, luokka- ja kulttuurieroja ylittävästä rakkaudesta. Kirja kertoo myös platonisesta, henkisestä rakkaudesta. Kirja esittelee ihmisyyden eri ilmentymiä. Kaikille on yhteistä jonkunlainen keskeneräisyys tai heikkous. Kirja antaa myös vastauksia ja elämänohjeita, jotka on ammennettu ikiaikaisesta itämaisesta perinteestä.


Ajattelen, että Rakkauden aikakirja on ennenkaikkea Ella-nimisen keskiluokkaisen amerikkalaisnaisen kasvutarina. Ella elää turvallista, yllätyksetöntä, rutiinien täyttämää elämää, jonka suurin haaste on päättää, millaisen ruokalistan laatii perheen päivälliselle. Ella tietää, että hänen miehensä pettää häntä, mutta hän ei jaksa välittää. Ella on pysähtyneessä, elottomassa ja tahdottamassa tilassa. Hän on aikoinaan hyväksynyt sen, että vaikka hänellä on loppututkinto englantilaisesta kirjallisuudesta ja haave kirjallisuuskriitikon urasta, niin elämä teki hänestä ahkeran kotirouvan ja koiran ulkoiluttajan. Lasten vartuttua Ellalla alkaa olla enemmän aikaa. Hänen miehensä löytää Ellalle mielenkiintoisen työn. Hänen pitää laatia erään romaanin käsikirjoituksesta lausunto Bostonilaiselle kirjallisuusagentuurille. Romaani tulee herättämään Ellan. Hän murtautuu kuorestaan ja muuttaa koko elämänsä. Muutoksen syy on se, että Ella alkaa käydä sähköpostikirjeenvaihtoa romaanikäsikirjoituksen tehneen Aziz Zaharan kanssa. Kuin huomaamattaan Ella ihastuu ja rakastuu Aziziin.


Rakkauden aikakirjassa suurimpina kertomuksina ovat Ellan ja Azizin tarina sekä Azizin kirjan päähenkilöiden Rumin ja Shamsin tarina. Azizin kirja sisältää lisäksi myös muiden henkilöiden tarinoita ja tämä kaikki sisältö kutoutuu yhteen luoden viehättävääkin viehättävämmän kokonaisuuden. 


Haluaisin kirjoittaa Shamsista ja Rumista ja heidän rakkaudentäyteisestä ystävyydestään ja palosta toistensa seuraan. Haluaisin kertoa myös siitä, miten paljon vastustusta noiden kahden miehen saumaton yhdessäolo aiheutti. Haluaisin kertoa kaikesta siitä viisaudesta ja lämmöstä, jota kirja sisälsi, mutta en osaa.


Minulla ei ole usein sellaista oloa, että minun on pakko ostaa joku kirja, mutta tämän kirjan haluan ehdottomasti omakseni! Kirjan lähestyessä loppua minut valtasi omituinen haikeus. En olisi halunnut kirjan loppuvan. Kääntäessäni viimeisen sivun minusta tuntui, kuin olisin hyvästellyt hyvän ystävän ja ero oli riipaiseva. Suosittelen tätä kirjaa täydestä sydämestäni kaikille lukemista rakastaville!

Kaipuu - Längtan - Craving

Minun sisälläni asuu kaipuu. Yleensä se helpottaa hetkellisesti, kun olen matkalla. Syksyllä se on pahimmillaan, mutta nyt olen kärsinyt siitä kovasti jo kesällä. Minusta tuntuu, että elämästäni puuttuu jotain tai että itsestäni puuttuu jotain. Olen jo löytänyt asioita, jotka vaimentavat kaipuun kuiskauksia. Lukeminen, kirjoittaminen, mietiskely ja liikunta auttavat. En halua ravistaa kaipuuta itsestäni lopullisesti, mutta joskus nämä haikeuden tunteet vievät minut liian kauas reaalimaailmasta ja häiritsevät keskittymistäni.

(Kuvat ovat Gotlannista, alimpaa kuvaa lukuunottamatta. Se on Turun saaristosta.)

***

There lives an unnamed craving inside of me. When I'm travelling it is easier to live with it. Normally it gets worse by the autumn, but this year I have been suffering from it already in the summertime. I feel that I am missing something in my life. I am missing something from myself. I have already found things that ease the whispers of my longing. Reading, writing, meditating and excercising are helping. Sometimes these feelings take me too far from the present and disturb my concentration. Still I would not want to shake all these thoughts and feelings away from my shoulders.

(Pics are from Gotland except the last one. It is from archipelago of Turku.)

The song I would choose to compliment these pictures is this.

Visby Doors

On hyvin mahdollista, että tämä blogi muuttuu hetkeksi ihan Gotlanti-blogiksi. Saari on todella ihastuttava. Ei ole ihme, että sitä kutsutaan lumotuksi satujen saareksi.

***

I visited the Swedish island called Gotland. The place is mesmerizing. For me it is no wonder that they claim the island to be a bewitched island of fairytales.

***

Jag var i Gotland, i den förtrollade ön. Ön är fantastisk. Det finns så mycket att se och fotografera! Kan hända, att min blogg blir en Gotland-blogg för en stund.