torstai 24. maaliskuuta 2011
Huomenna se julkaistaan
Huomenna ilmestyy kirja, johon olen kirjoittanut artikkelin. Olen töissä koulussa, jossa opetus painottuu tekemälläoppimiseen, lapsilähtöisyyteen ja elämyksellisyyteen. Artikkelissani kerron siitä, millaista työni käytännössä on. Artikkelini on pienen pieni, mutta olen silti jotenkin hurjan ylpeä.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Kreetta Onkeli:Kutsumus
Olisin halunnut kirjoittaa tästä kirjasta hienon ja syvääluotaavan esittelyn. Sellaisen älykkään ja kiinnostavan -kyllä te tiedätte mitä meinaan.
Ei nyt oikein tunnu irtoavan, joten kehotan vain lukemaan tämän hauskan ja nasevan kirjan.
Kirja kertoo Sanelma Salmisesta, joka erilaisten elämänvaiheiden jälkeen ajautuu kirjailijaksi. Sanelmalla on ystävä, Gunnevi-niminen varakkaissa naimisissa oleva nainen, joka haluaa elää boheemia elämää. Gunnevi onnistuu julkaisemaan suuren suosion saavuttavan runoteoksen. Sanelman uraa ei voi kehua. Sanelma ja Gunnevi ovat eri maailmoista. Gunnevi ärsyttää Sanelmaa, mutta toisaalta Sanelma viihtyy Gunnevin seurassa, koska Gunnevilla on aina varaa siihen toiseenkin viinipulloon, jonka voi aivan hyvin juoda ravintolassa maanantaiaamupäivällä.
Sanelmalla on tytär, jonka hän haluaisi jo muuttavan kotoa. Tytär ei ymmärrä äitinsä elämäntapaa eikä äiti oikeastaan tunne tytärtään. Sanelmalla on lapsestaan aivan vääriä käsityksiä. Tytär haluaa aivan erilaista elämää, mitä Sanelma olisi hänelle suunnitellut.
Kirjassa on veikeitä juonenkäänteitä ja hauskaa rajojen rikkomista. Minua viehätti tekstin vapautuneisuus ja railakkuus. Yhtenä tekstin teemoista on kirjoittamisen vaikeus ja epävarmuus. Se teema kiinnosti minua erityisesti.
Onkeli kirjoittaa tiivistä ja selkeää tekstiä. Lyhyet lauseet kantavat mukanaan paljon enemmän tietoa, mitä äkkikatsomalta voisi odottaa. Minä pidin kirjasta ja Onkelin kirjoitustyylistä. Suosittelen Kutsumusta lämpimästi, vaikka en tähän esittelyyn saanutkaan sanallistettua omia kirjan lukemisen myötä syntyneitä oivalluksiani.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti
Minulla on yleensä sunnuntaisin aikaa ja energiaa väkertää ruuan parissa. Rakastan tomaatin, mozzarellan ja basilikan yhdistelmää. Teen usein mozzarellasalaattia latomalla ainekset vuorotellen kulhoon, mutta nyt halusin tehdä salaatin uudella tavalla.
Marinoin mozzarellan nopeasti balsamicolla ja hyvällä oliiviöljyllä. Leikkasin ostamani espanjalaiset miniterttutomaatit puolikkaiksi (lähiruuan ystävät varmaan vetävät kauhusta henkeä, mutta suomalaiset tomaatit nyt eivät vaan maistu miltään tällä hetkellä ja minä haluan makua) ja mozzarellan pieniksi paloiksi. Käärin palat basilikan lehtiin ja kiinnitin paketin coctailtikulla. Suupalat olivat aivan taivaallisenmakuisia ja kelpasivat hyvin myös miehelle ja tyttärelle. Kuvaan ehti vain muutama herkkupala, muut olivat kummasti kadonneet parempiin suihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)