Minua painoi murhe asiasta, josta en voi puhua. Istuin sohvalla suru sylissäni. Luin kirjaa muka. Kissoista toinen, se joka on enemmän eläimenvaistojensa varassa hyppäsi kevyesti sohvan selkänojalle. Se alkoi kehrätä, vaikka ruokakuppi oli täynnä. Tuli ihan lähelle, vaikka pyydettäessä ei koskaan. Kulki ohitseni ja sipaisi valkoisella silkkiposkellaan poskeani vasten. Hämmästyin. Se käveli selkänojan toiseen päähän ja teki käännöksen, josta parempikin nuorallakulkija voisi olla kateellinen. Toinen sipaisu, hellä. Ei ollutkaan sattumaa se ensimmäinen. Vaalean turkin kosketus kuori murheestani monta kerrosta pois.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Kuule tiedätkö..olen kokenut kissan kanssa saman.
Mun vanhempieni kissa oli juuri tuollainen. Se tuntui tietävän kaiken.
Se tuli lohduttamaan. Ei se mitään muuta ollut.
Ja voi miten se auttoi....
(olen koko ajan vaan enemmän pahoillani siitä ettei meille voi hankkia mun allergiani takia kissaa.)
Eläimillä on ihmeellinen kyky vaistota ihmisen mieliala. Niillä on joku erityinen tunneaisti, joka ihmisiltä usein puuttuu. Olen huomannut koirien suhteen saman. Voimia murheeseen!
Sinulla viisas pieni ystävä! Lohtua päivääsi täältäkin!
Eläimet ovat niin herkkiä ja monesti myötäelävät emäntänsä/isäntänsä kanssa.Parempia oloja toivottelen...
Ihana kissa, vaistosi ja halusi lohduttaa.
Silloin kun minullakin oli murhetta ja olin tosi surullinen, niin kissamme tuli siihen, vaikka ei yleensä koskaan tule. Eläimet tietää. Voimia sinne sinulle!
Kissoilla on sellaista herkkyyttä, kokenut ole myös.
Iloa päiviisi surun sijaan!
Kyllä eläimet vaistoavat, lohduttavat ja parantavatkin.
Kissat on ihania ja hienoja olentoja.
Juurikin myös tällaisen vuoksi toivoisin meille vielä kissaa joku päivä uudestaan.
Ja murheita riittää kuorittavaksi välillä myös täällä :D
Violet, olen kyllä pahoillani puolestasi. Minulle on kissoistani paljon iloa, vaikka olisin toivonut niiden olevan sosiaalisempia. Toisaalta tuntuu sitten sitäkin suuremmalta, kun tulee kissan huomioimaksi.
Lumiomena, luulen myös, että ainakin joillain eläimillä on lahjoja ihmisen tunnetilan lukemiseen. Minulla oli nuorena koira ja minusta se vaistosi herkästi mielialani. Murhe menee ohi, kiitos sympatiasta.
Hiiriemo, kiitos! Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Yaelian, totta! Kiitos sinullekin. Murhe ei ole suuren suuri, mutta onnistuu kalvamaan.
Arleena, tuo kissa on lähtökohtaisesti ihana, mutta käytökseltään välillä melko rasittavakin. Siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että se osasi tulla lohduttamaan.
Solen, eikö tuntunutkin ihmeelliseltä, kun yhtäkkiä eläin tulikin siihen? Kiitos toivotuksesta!
Laura, kiitos♥
Villikissa, eläimiähän käytetään myös terapioissa ja uskon, että ne auttavat.
Hilja, no niin on. Onneksi minulla on kaksi.
Tanja, me otimme kaksi kissaa ja se oli hyvä ratkaisu, niistä on seuraa toisilleen, kun olemme poissa.
Ei sille murheelle mitään voi. Välillä sitä vain on.
voi miten liikuttavaa, että kisu vaistosi ja halusi sinulle antaa lohdutusta!
Lähetä kommentti