Olin jo muutaman päivän katsonut jääkaapissa lojuvaa purjoa ja miettinyt, että siitä pitäisi tehdä jotain ennen kuin se vallan nahistuu. Muistin, että olin opiskeluaikoina saanut opiskelijaruokalasta ihanaa perunapurjososekeittoa ja päätin tehdä sellaista.Löysin jonkinmoisen ohjeen ja aloin kokkailla. Perunoita tarvittiin 250 grammaa. Kolme keskikokoista perunaa painoivat suurinpiirtein sen verran. Sitten tarvittiin 250 grammaa purjon valkoista osaa. No eihän minun purjossani ollut niin paljon valkoista, joten laitoin vihreääkin mukaan. Paloittelin reilun kymmenen sentin pätkän isohkosta purjosta. Seuraavaksi tarvittiin pieni sipuli. No meiltä oli tietenkin sipuli loppu, joten kaivoin sipulikorin pohjalta löytyneet kolme pientä salottisipulia ja pilkoin ne.
Kuullotin purjon ja sipulit kattilassa tilkassa öljyä. Sitten lisäsin puoli litraa vettä ja kanaliemikuution (myös kasvisliemikuutio sopii tähän). Perunat pääsivät kattilaan seuraavaksi ja sitten vain odottelin, että koko sotku kiehuu ja että perunat pehmenevät. Jossain vaiheessa rouhin keitontekeleeseeni myös vähän mustapippuria. Perunoiden pehmennettyä keittoon piti lisätä kermaa. Ei jääkaapissa tietenkään mitään kermaa ollut, mutta maustamaton sulatejuuston jämä (n.100 grammaa) sieltä löytyi. Sulatin juuston keiton joukkoon ja sitten soseutin keiton sauvasekoittimella.
Keitosta ei tullut ihan samanmakuista, kuin opiskeluaikani herkkukeitto, mutta hyvää ja ennen kaikkea edullista se oli silti. Ensi kerralla jätän purjon vihreän osan pois, koska minusta tuntuu, että se vei karvaudellaan keitosta hienostunutta aromia pois. Jälkiruuassa oli samaa värimaailmaa kuin keitossakin. Ystävän puutarhasta (luvan kanssa) poimitut omenat maistuivat suloisen syksyisiltä.
7 kommenttia:
Mulla tulee aina purjo-perunasosekeitosta mieleen kun joskus lapsena oltiin isän ja äidin kanssa Suomi-Neuvostoliittoseuran jossain päivällisillä ilmeisesti (en muista mikä tilaisuus se mahtoi olla). Ja siellä oli sitten tota keittoa ja mä inhosin sitä ja tarjoilija yritti saada mut syömään sitä sanomalla että lautasen pohjassa on hieno kuvio, syö soppa niin näet sen. No en mennyt lankaan...
(En vieläkään oikein pidä kyseisestä keitosta kun en oikein välitä purjon mausta. Sosekeitot yleisesti, ilman purjoa, on kyllä ihania, oikein syksyistä lohturuokaa...)
Varmaan oli hyvää,purjosta saa kaikenlaista hyvää (pidän purjosta).Muistan myös syöneeni joskus tuontapaista keittoa,hyvää oli.Pitää joskus talvella kokeilla tuolla sun reseptillä-
Keitot ovat niin hyviä.
Meillä oli kukkakaali/parsakaalikeittoa tänään.
Hienosti ruokasi nimi lienee viscysoisse. Siis ihan gurmeeta Ranskasta! Nam!
Hilja, minullakin on yksi Neuvostoliittoon liittyvä keittomuisto. Olimme Viipurissa ravintolassa ja siellä meille tarjottiin Borch-keittoa. Minulle se oli todella vieras maku, keitto oli siis mielestäni aivan järkyttävän pahaa!
Nykyään suostun syömään Borch-keittoa, mutta suosikkini se ei todellakaan ole!
Sosekeitot ovat kyllä ihania. Naurattaa tuo ovela tarjoilija :)
Yaelian, minustakin purjo on ihan hyvää, mutta mies väittää olevansa allerginen sille :)
Jos kokeilet reseptiä, älä laita sitä vihreää osaa ollenkaan.
Arleena, oi! Kukkakaali-parsakaalikeitto on ihanaa. Sitä saa kaupasta pussikeittona ja se on yllättävän hyvää. Vähän vain kevytkermaa joukkoon ja a vot!
Linnea, niinpäs varmaan onkin! Muistelisin, että nimeen tulee vielä h-kirjainkin eli vichysoisse, se on varmaan peräisin Vichyn maakunnasta, kuten Vichy-vesikin. (Vai oliko se Vichy nyt oma kaupunkinsa? Minulla ei näköjään ole Ranskan maantieto tänään ollenkaan hanskassa, enkä jaksa googlata.)
Mullakin on muistoissa opiskeluaikojen perunapurjososekeitto.
Se oli ihanaa.
Teen toisinaan itse, muttei se koskaan ole samanlaista.
Violet, totta! Kultaakohan aika muistoja vai puuttuuko meiltä jokin salainen ainesosa?
Lähetä kommentti