tiistai 28. elokuuta 2012

Vanhan loppu on uuden alku

Nyt on käynyt niin, että tämä blogini on tullut täyteen. Kirjoittamisen kaipuuni ei sen sijaan ole, joten toivotan Sinut tervetulleeksi jatkamaan matkaa kanssani uuteen blogiini. Sen löydät täältä.

Jos vielä eksyt tänne, niin tiedoksi että uusin blogini löytyy nimellä Vuosi, jonka omistan. <3 

maanantai 27. elokuuta 2012

Ensimmäiset kolme kuukautta




Olen tänään ollut kolme kuukautta miehen kanssa yhdessä. Viikonloppu oli ihanan laiska ja aikatauluton. Olimme suurimman osan kahdestaan, mutta ehdimme myös tavata ystäviä, syödä ulkona ja käydä entisten koulukavereideni bändin keikalla. 
Keskustelimme paljon. On järkyttävää huomata, miten itsensä on sulkenut joiltain asioilta, miten vaikeaa joistain asioista on ollut puhua. Miten simpukaksi oli muuttumassa. Varovasti, sana kerrallaan ja päivä kerrallaan löydän takaisin sen naisen, joka kauan sitten olin -löydän sen romanttisen ja ulkokuortaan herkemmän naisen. Se tuntuu uskomattoman hyvältä ja joskus pelottavalta ja joskus työläältä. Miehen rakkaus muovaa minua hienovaraisesti sellaiseksi, joka minun kuuluukin olla. Sellaiseksi, joka haluankin olla...
Juttelin pari viikkoa sitten erään viisaan tuttuni kanssa. Hän sanoi, että on olemassa yksityinen ja julkinen minä. Se on tietysti totta. Kirjoitan näistä asioista kaiketi avoimemmin, mihin on totuttu, mutta silti kerron vain valikoidusti ja loppujen lopuksi hyvin vähän. Kerrottavaa olisi paljon enemmänkin. Haluan kirjoittaa tästä asiasta, koska olen niin onnellinen. Olen myös kuluneiden kuukausien aikana saanut oppia, että olen tietämättäni tuonut apua ja toivoa monelle. Koen, että sellaisessa on tiettyä tarkoitusta.
Tämä päivä on mennyt vatsataudin merkeissä. Lapset ovat terveitä, mies huilaa omassa kodissaan ja minä ihmettelen, selvisinkö taudista säikähdyksellä. Aamupäivän sain huilata rauhassa kissojen kanssa. Tunsin suurta riemua, kun vilua ja väsymystä vastaan keittämäni mate-juoma pysyi sisällä. Ulkona sataa, päätäni särkee, mutta silti olen omituisen rauhallinen ja onnellinen. Ikävöiminenkin tuntuu hyvältä, koska tiedän että näen hänet taas pian.

tiistai 21. elokuuta 2012

Kantarellikeitto



Kokkailen usein ilman reseptiä, niin tänäänkin. Haluan kertoa, mitä laitoin tämänpäiväiseen kantarellikeittoon. Siihen tuli

2 litraa kantarelleja
kaksi sipulia
pätkä kesäkurpitsaa
pari ruokalusikallista vehnäjauhoja
noin neljä desilitraa vettä
pari teelusikallista rouhittua viherpippuria
kasvisliemikuutio
hyppysellinen suolaa
ruokalusikallinen basilikaa
tölkki kermaa
loraus kahvia

Paistoin sipuleja, sieniä ja kesäkurpitsaa. Kun ne olivat kypsiä, lisäsin jauhot. Sen jälkeen lorautin paistokseen vettä sekä lisäsin kasvisliemikuution. Keitin hetken ja kaadoin morttelissa rouhimani viherpippurin sekaan, lisäsin myös basilikaa. Keittelin keittoa kasaan ja kun se oli sakentunut, kaadoin tölkin kermaa ja lorauksen kahvia joukkoon. Maistelin keittoa ja ihan lopuksi sirottelin joukkoon hyppysellisen suolaa. Se kyllä kannattaa jättää pois, jos maku ei sitä vaadi.

...kotini on tällä hetkellä kuivuneiden keltaisten ruusujen valtakunta. En oikeastaan pidä kuivatuista kukista, mutta nyt en ole hennonut heittää kaikkia kesällä saamiani kukkia pois.

torstai 16. elokuuta 2012

Millainen on hyvä opettaja?

Olen töissä freinetpedagogiikkaa soveltavassa yksityiskoulussa. Koulussamme käy vuosittain paljon vierailijoita Suomesta ja ulkomailta. Monet opiskelijat haluavat tietää koulumme työtavoista, joten meillä käy opinnäyte- ja seminaarityöntekijöitä haastattelemassa ja havainnoimassa opetusta. Olen saanut ohjata opettajaksi opiskelevien kenttäharjoitteluja sekä muita harjoittelijoita. Pidän edellämainittuja asioita erittäin hyvänä, koska silloin tulee jatkuvasti reflektoitua omaa työtään. Joudun miettimään, ovatko sanani ja tekoni samassa suhteessa vai annanko työstäni liian kiillotetun kuvan. Tämä tekstini on vastaus erään opiskelevan tuttavani kysmykseen.

Mielestäni hyvään opettajuuteen liittyy oppilaan kunnioittaminen ja oppilaan ainutlaatuisuuden ymmärtäminen, joskus jopa sietäminen. Opettajan tärkein työkalu on hänen persoonansa, opettajan pitää kuitenkin suvaita ihmisiä, joiden persoonallisuuden piirteet ovat erilaisia kuin hänen omansa. Opettajan pitää pyrkiä luomaan oppilaisiinsa sellaiset suhteet, että oppilaat kokevat opettajan olevan heidän puolellaan. Kaveriksi ei pidä alkaa, mutta luokan edessä paasaava autoritäärinen besserwisser ei myöskään ole tätä päivää. Opettajalla pitää olla vahva opettajaidentiteetti, niin vahva että se kestää sen, että aina ei voi olla oikeassa ja joskus saattaa olla asioita, joihin ei heti osaa sanoa vastausta. Vahva ammatti-identiteetti auttaa myös siinä, että opetuksesta ja koulunkäynnistä tulee mahdollisimman läpinäkyvää ja helposti lähestyttävää. Omaa ammatti-identiteettiään on mahdollista kehittää ja vahvistaa esimerkiksi lisäkoulutuksen kautta tai ammattikirjallisuutta lukemalla. Itse koen, että vahva ammatti-identiteetti kumpuaa paitsi didaktisista ja pedagogisista taidoista niin myös hyvästä itsetuntemuksesta. Aika ajoin on hyvä miettiä, miksi halusi opettajaksi. Onko oppilaidensa arvoinen? Auttaako näitä ihmisiä todellistumaan omina itseinään, tulemaan sellaisiksi kuin heidän kuuluisikin tulla? Onko asenteellinen? Mitkä ovat nykyajan hyvän käytöksen tai hyvän elämän normit? Sietääkö erilaisuutta ja erilaisia perheitä? Tukeeko perheitä heidän kasvatustehtävässään vai mikä opettajan tehtävä perheitä ajatellen on? Hyvä opettaja pitää luokkahuoneensa oven auki niin että sinne voi tulla koska tahansa katsomaan, mitä luokassa tapahtuu. Hyvä opettaja kulkee oppilaansa vierellä ohjaajana ja auttaa oppilasta löytämään vastauksia eteen tuleviin kysymyksiin. Valmiita vastauksia ei pidä antaa, mutta oppilaan voi johdattaa ja houkutella oikean tiedon äärelle.

Hyvä opettaja on kiinni tässä päivässä. Myös opettaja on koko uransa ajan oppilas, opiskelija joka täydentää ja päivittää tietojaan jatkuvasti. Ennen eläkkeelle jäämistä opettajan tulisi mielestäni olla uransa huipulla, koulunsa kruunu, joka pystyy myös mentoroimaan nuorempia opettajia, ei sanellen tai komentaen vaan hiljaista tietoa siirtäen. Hyvä opettaja on joustava ja osaa muuttaa suunnitelmiaan esimerkiksi luokassa viriävän keskustelun tai yleisen tunnelman perusteella. Hyvä opettaja on suunnitellut opetuksensa niin hyvin, että voi tarvittaessa siirtää suunnittelemansa sisällön myöhemmäksi. Hyvällä opettajalla on vahva auktoriteetti, joka ei perustu pelkoon. Kun luokassa on hyvä työrauha ja turvallinen opettaja, vapautuu oppilaiden energia opiskelemiseen. Hyvä opettaja puuttuu koulukiusaamiseen ja tekee kaikkensa sen kitkemiseksi.

Hyvä opettaja hallitsee monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä ja tuntee opettamiensa aineiden erityispiirteet niin hyvin, että osaa valita juuri siihen aineeseen sopivat menetelmät. Nykytiedon mukaan suurin osa lapsista oppii tekemällä, joten hyvä opettaja osaa käyttää toiminnallisia työtapoja. Hyvä opettaja huomioi myös sen, että oppia voi monella tavalla, joten hän yrittää tarjota mahdollisimman monia aistielimiä kuormittavaa opetusta. Mitä kokonaiskehovaltaisempaa opiskelu on, sitä syvemmälle aivokuoreen tieto jää. Hyvä opettaja osaa eheyttää opetustaan eli luoda suuria kokonaisuuksia, joissa tietty teema läpäisee mahdollisimman monta oppiainetta. Suuret kokonaisuudet jäävät paremmin mieleen kuin sirpaletieto.

Hyvä opettaja kokeilee ja laittaa itsensä likoon. Opettajallakin on oikeus erehtyä ja jos jokin hänen suunnitelemansa uusi juttu ei toimi heti, sitä voi kehittää ja muokata oppilaille sopivammaksi. Hyvä opettaja kuuntelee oppilaitaan ja ottaa heidän kiinnostuksenkohteensa huomioon opetusta suunnitellessaan. Hyvä opettaja ei tukeudu opetuksessaan pelkästään oppikirjoihin vaan käyttää myös ympäröivää todellisuutta oppikirjana. Koulu ei saisi olla sisäänpäinkääntynyt yksikkö, joka on ikään kuin irti muusta yhteiskunnasta. Koulun pitäisi olla tiivis osa ympärillä olevaa maailmaa ja se mahdollistuu esimerkiksi koulun ulkopuolelle suuntautuvilla retkillä. Jos koulusta on sen sijainnin vuoksi vaikeaa lähteä retkelle, aina voi pyytää asiantuntijavierailijoita. Tämä tulee kyseeseen esimerkiksi silloin, kun opiskellaan ammatteihin tai vieraisiin kulttuureihin liittyviä asioita. Luokan oppilaiden vanhemmista löytyy paljon asiantuntemusta tai kontakteja, joita voidaan hyödyntää koulun puolella.

Hyvä opettaja on rauhallinen eikä hermostu helposti esimerkiksi jos vanhemmilta tulee huonoa palautetta. Palaute pitää ottaa tosissaan ja miettiä, oliko se oikeutettua. Ihmisillä on usein lastensa suhteen sokeita pisteitä ja tyytymättömyys omaan itseen tai omaan lapseen saatetaan joskus kaataa opettajan niskaan. Yksi hyvän opettajan ominaisuuksista on tunnistaa palautteen oikeudenmukaisuus ja aiheellisuus ja sitten korjata toimintaansa tai olla korjaamatta, jos siihen ei ole syytä.

Hyvä opettaja on vastuullinen ja muistaa, että jakamaton vastuu on hänellä niin välituntivalvonnoissa kuin retkilläkin. Hyvä opettaja muistaa olevansa vaitiolovelvollinen. Kaiken tämän lisäksi minusta hyvällä opettajalla on sydämessään sellaista pedagogista rakkautta oppilaitaan kohtaan, että hän haluaa tehdä parhaansa näiden eteen. Hän haluaa tarjota omien voimavarojensa ja osaamisensa mukaan parasta mahdollista opetusta oppilailleen ja minusta edellämainitsemani asia on kaikkein paras selitys sille, miksi alunperin halusin opettajaksi.

maanantai 13. elokuuta 2012

Runollinen harjoitus



Kati
lausut nimesi ja katsot tiukasti silmiin
ympärilläsi valkoista kermaa
En saa elämästä tarpeekseni,
huudat
vaadit ja otat, et kadu
se on kaunista
kävelet huoneen poikki
nurkassa on keinuhevonen
löytötavara
sen silmä roikkuu langan varassa
Ikkunasta kasvaa sisään humala
et huomaa sitä, koska tanssit
sähkönsinisen salaman kanssa
päälläsi ruusukuvioinen leninki

Runon on kirjoittanut Sari, joka on opiskelukaverini luovan kirjoittamisen aineopinnoissa. Runo on viime syksyltä tai talvelta, en muista tarkkaan. Harjoituksessa sai kysyä pariltaan kolme kysymystä ja niiden pohjalta piti kirjoittaa nopeasti runo.
Kotonani oleva keinuhevonen ei ole löytötavara. En kertonut Sarille hevosesta, joten oli aikamoinen sattuma, että se löysi runoon.
Alin kuva on edellispäivältä, kun olen lähdössä kirkkoon laulukeikalle. Oli hienoa laulaa ja soittaa rakastuneille.

torstai 9. elokuuta 2012

Kesäsalaatti -Summersalad

Paistetun halloumin, basilikan ja mansikan liitto on vastustamaton. Kolme edellämainittua makasivat lehtisalaatti-jäävuorisalaatti-kesäkurpitsapedillä. Kastikkeena oli valkosipulikastiketta ja halloumiviipaleiden päällä oli vähän mango-chutneyta. Niin simppeliä, niin hyvää!
***
Halloumi-cheese, basil and strawberry are delicious together! Underneath there are lettuce and zucchini seasoned with garlic sauce. On halloumi there is a little bit mango-chutney. So simple, so delicious! 

maanantai 6. elokuuta 2012

sunnuntai 5. elokuuta 2012

This Sunday, August 5th Will Mark the 50th Anniversary of Marilyn Monroe's Passing

Today I have been thinking about Marilyn Monroe. How talented and beautiful she was. How lonely she was. How she just wanted normal things; to be loved and to become a mother. How insecure she was although the whole world was on its knees in front of her. How difficult it was for the people to accept that a woman can be both, intelligent and sexy. Year after year she still keeps me interested.

"You must suffer -
to loose your dark golden
when your covering of
even dead leaves leave you
strong and naked
you must be-
alive - when looking dead
straight though bent
with wind"

Marilyn Monroe
****
Tänään olen miettinyt Marilyn Monroeta. Hän oli lahjakas ja pohjattoman kaunis. Hän halusi samoja asioita, kuin muutkin, hän halusi olla rakastettu ja hän halusi tulla äidiksi. Hän oli epävarma, vaikka koko maailma oli polvillaan hänen edessään. Ihmisten oli vaikea hyväksyä sitä, että nainen voi olla sekä älykäs että seksikäs. Hänen hahmonsa jaksaa kiehtoa minua vuodesta toiseen.

"Sinun täytyy kärsiä -
menettää tumma kullanhehkusi
kun kuolleidenkin lehtien peitteesi
jättää sinut
väkevänä ja alastomana
sinun täytyy olla -
elossa - kun näytät kuolleelta
suorassa vaikka tuuli on painanut sinut kasaan"

Marilyn Monroe

Kirja-arvonnan voitti Neiti Kesäheinä



Onnea Neiti Kesäheinä! Laitatko minulle sähköpostiini osoitetietosi, jotta pääsen postittamaan Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville sinulle. Osoitteeni on katinkainen@hotmail.com. Toivottavasti kirja on sinulle elämys!


Arvonnassa avusti 3-vuotiaani. Innostuin leikkaamaan Neiti Kesäheinän lapun. Hän näyttäisi ehkä tuolta, jos olisi ötökkä. Oman ötökkäprofiilinsa voi testata niin, että kirjoittaa kahtia taitetulle lapulle nimensä kaunokirjoituksella taitekohdan toimiessa alareunana. Sitten kahtiataitetun lapun yläreuna leikataan kirjoituksen mukaan. Kun paperi avataan, on ötökkä valmis!
(Ötököitä näin ensimmäisen kerran Puhti-blogissa. Linkki löytyy blogilistastani, sivun oikeasta reunasta.)

torstai 2. elokuuta 2012

Teeleipää

Lapsuuden perheessäni olivat rahat välillä tiukalla. Ruuan kanssa sai todella käyttää mielikuvitusta. Kun kaikki muu oli loppu, löytyi kaapista yleensä aineet tähän yksinkertaiseen teeleipään:

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
½ tl suolaa
50 gr margariinia
1½ dl maitoa

Kuivat aineet sekoitetaan, vatkattu margariini ja maito lisätään nopeasti sekoittaen. Taikina jaetaan kahteen osaan, jotka taputetaan jauhotetulla kädellä pellille pyöreiksi kakuiksi. Ne jaetaan neljään osaan, pistellään ja paistetaan 200-220 asteessa. Vehnäjauhojen asemasta voidaan käyttää grahamjauhoja.

En muista ikinä ottaa aikaa, kun laitan leivät uuniin, mutta ne ovat kypsiä kun reunat alkavat saada väriä. Laitan itse taikinaan kaurahiutaleita. Joskus olen laittanut leipiin nokkosta. Uskon, että tätä simppeliä leipää voi varioida loputtomasti. Seuraavaksi aion kokeilla kermaviiliä taikinan joukossa. Taikinaa teen aina tuplasatsin.

Kuvassa olevaan leipään olen painellut kirsikkatomaatteja, oliiveja ja salvian lehtiä.

Muistan aina, miten istuimme keittön pöydän ääressä, äitini, siskoni ja minä. Usein paikalla oli myös ystäviä. Pelasimme Trivial Pursuitia, joimme litroittain teetä ja söimme tuoretta teeleipää flora-margariinin kanssa. Olen iloinen, että leipä maistuu myös minun lapsilleni ja muille pöytämme ääreen istahtaneille.