Syitä

Minä olen varmaan aina rakastanut kirjoittamista. Minua on harmittanut, kun tämä blogini on ollut viime syksyn ja tämän talven aivan paitsiossa. Aloin pohtia syitä, miksi niin on päässyt käymään.

Olin viime vuoden vielä hoitovapaalla (vaikka loikkasinkin hetkeksi ammatilliseen oppilaitokseen opettajaksi -oli muuten mukavaa vaihtelua). Nyt syksyllä palasin työpaikkaani ja otin omasta pyynnöstäni ensimmäistä kertaa eka luokan. Toimin myös koulumme vararehtorina, mutta se tarkoittaa vain sitä, että on joku joka on vastuussa, kun oikea rehtori on poissa. 

Kuopukseni aloitti päiväkodin ja sopeutui hyvin. Ajoitus oli hänelle oikea. Aamuisin hän nousee reippaasti ja alkaa touhottaa päiväkotiin lähtöä. Minäkin sopeuduin takaisin töihin hyvin, mutta en olisi arvannut ensimmäisen luokan opettamista niin rankaksi. Syksy meni vauhdilla. Kaikki oppilaani oppivat lukemaan jouluun mennessä. Työrauhaa harjoitellaan vielä.

Viimeisen vuoden ajan olen ollut Opetushallituksen kielten opettamiseen liittyvässä täydennyskoulutuksessa. Koulutuksen lähipäivät ovat olleet Helsingissä. Olen kollegani kanssa yöpynyt joka kerta eri hotellissa. Koulutus on katkaissut normaalia arkea mukavasti, mutta se on myös vienyt voimia. Raporttien, hankesuunnitelmien ja tehtävien tekeminen on vienyt aikaa.

Samanaikaisesti olen opiskellut avoimessa yliopistossa luovaa kirjoittamista. Tänä syksynä sain perusopinnot valmiiksi arvosanalla 4. Olen oikeastaan tuosta asiasta todella ylpeä.

Olen koko ajan pitänyt soittotunteja. Siinä hommassa käynnistyi nyt seitsemästoista vuosi!

Viime vuoden aikana olen toteuttanut kaipuutani kauneudenhoidon pariin. Olen myynyt Oriflamen kosmetiikkaa ja suorittanut saman firman kauneusneuvoja-koulutuksen sekä kauneudenhoitoon liittyviä verkko-opintoja. Teen edelleen silloin tällöin kosmetiikkatuotetilauksen, mutta juuri nyt en ehdi panostaa tähän asiaan, vaikka tykkäänkin kovasti koko jutusta.

Viime keväänä minua pyydettiin kotikaupunkini sähköisen nettilehden bloggaajaksi ja otin tarjouksen ilolla vastaan. Linkki on tässä.

Loppusyksystä perustin kotikaupunkiini Unicefin paikallisryhmän. Minua pyydettiin puheenjohtajaksi jo yli vuosi sitten, mutta en ollut silloin vielä valmis. Auttaminen ja hyväntekeväisyys ovat lähellä sydäntäni. Ryhmä on lähtenyt hienosti käyntiin, mutta minun pitää kyllä opetella paremmaksi delegoijaksi.

Ihme kyllä kaiken tämän jälkeen minulta jää perheelle aika hyvin aikaa. Kaikki touhuamiseni ei tosin onnistuisi ilman hyvää miestä!

Joululomalla aloin toteuttaa elinikäistä unelmaani, kirjan kirjoittamista. Kirjani on aivan alussa, mutta tärkeintä lienee, että prosessi on käynnissä! Haluan panostaa kirjoittamiseen ja toivon, että ehtisin tänne blogiinikin vähän useammin.

Kun luen tämän kaiken kirjoittamani, minulle tulee tunne kuin olisin todella tehokas. En minä silti aina ole. Tilaisuuden tullen maleksin koko päivän yöpaidassa kotona kahvia juoden ja lapsille lukien. Sellainen on hyvää akkujen lataamista.

Parikymppisenä olin todella reipas! Opiskelin yliopistossa, olin koulussa töissä (28 viikkotuntia ja kaksi tuntia työmatkoihin/päivä) olin jo äiti, pidin soittotunteja kahdelletoista oppilaalle joka viikko ja olin mukana kunnallispolitiikassa.

Katsoessani elämääni taaksepäin en edelleenkään ymmärrä, miten suoriuduin tuosta kaikesta! Päiväkodin tädeillekin virkkasin keväällä kiitokseksi hyvästä hoidosta kaikille pitsiliinat. No, kai sitä parikymppisenä jaksaa! Nykyään yritän ottaa rauhallisemmin -vaihtelevalla menestyksellä.

Vene 6

Tallinnan vanhassa kaupungissa, osoitteessa Vene 6 sijaitsee aivan ihana kahvila nimeltään Chocolate de Pierre. En olisi itse keksinyt paikkaa, mutta virolainen ystäväni näytti sen minulle ja miehelleni, kun viime viikonloppuna olimme Tallinnassa.

Tutustuin ystävääni, kun asuimme nuorina samaan aikaan Saksassa. Tiemme erosivat neljätoista vuotta sitten, kun muutin Suomeen. Vuosi sitten löysimme toisemme Facebookista ja nyt tapasimme. Jälleennäkeminen oli ihanaa!

Pierren kahvila on boheemi ja mukavalla tavalla vähän rähjäinen. Sisustuksessa on mielettömästi kiinnostavia yksityiskohtia ja omistaja näkee selvästi myös rikkinäisten esineiden kauneuden ja sielun. Itse en ole kovin modernin designin ystävä, joten minuun tuollainen menneiden aikojen tunnelmaa henkivä romantiikka uppoaa täysillä. Ja niin muuten upposi käsin tehty suklaakin, vaikka en suuremmin makean ystävä olekaan.  Suklaakuorrutetut kirsikat ja miehen tilaama tiramisu sulivat suussa! 

Olimme kahvilassa ensimmäisen kerran illalla. Kynttilöiden valossa oli mukavaa jutella ja nauttia viiniä ja suklaata. Seuraavana päivänä hain vielä eväitä kotimatkalle. Ostamani piiraat olivat käsittämättömän maukkaita. Kahvila ei ole edullinen, se on Suomen hintatasoa tai ylikin. Kaikki kahvilasta ostamani herkut olivat kuitenkin hintansa arvoisia. Tallinnan matkalla kannattaa ehdottamasti piipahtaa Pierren kahvilassa, jos on herkkusuu tai jos viehättyy taiteellisen satumaisesta tunnelmasta.

Joutilas lauantai

Minä olen aika huono pitämään yhteyttä ihmisiin. Onneksi suurin osa ystävistäni ja sukulaisistani hyväksyy tämän piirteen minussa. Tänään olimme kuitenkin kutsuneet mieheni vanhemmat meille syömään ja se oli kivaa. Mies teki suurimman osan ruuista, joten minä pääsin helpolla. Oli mukavaa vähän siivoilla ihan rauhassa ja kattaa ja koristella pöytä. Syksyisestä luonnosta löytyy hyviä koristeita. Mietin, että tällaistakin voisi olla, leppoisaa ja rauhallista. Se sopii minulle, mutta vain ajoittain. Olen levoton ihminen ja tykkään säpinästä, kiireestä ja aikatauluista -kunhan kaiken joukossa on välillä tällaisia joutilaita päiviä, kun nautitaan hyvästä ruuasta ja oman perheen seurasta.

Anja Snellman: Parvekejumalat

Anja Snellmanin Parvekejumalat käsittelee ajankohtaista ja arkaa teemaa. Kirjan päähenkilö, Suomessa asuva teini-ikäinen somalityttö Anis on tiukasti kahden kulttuurin puristuksessa. Hän haaveilee länsimaalaisesta elämänmenosta, mutta kodin islamilaisuus ei salli hänelle haaveen toteutumista. Isot veljet vahtivat Anista tarkasti ja pienetkin lipsahdukset väärän kulttuurin tapoihin raportoidaan isälle, joka rankaisee Anista vaikka lyömällä sateenvarjolla tai suihkuttamalla kuumalla vedellä.

Aniksella on kuitenkin salattu elämä. Elämä, jossa hän on onnellinen, vaikka samalla pelottaa. Aniksella on Wanda-niminen ystävä ja he käyvät yhdessä salaa flamenco-tunnilla ja bileissä. Wandan sairaalassa olevan äidin kanssa Anis käy monenlaisia keskusteluja ja tuntee itsensä onnelliseksi. Samaan aikaan Aniksen menoja päivitellään ulkomaita myöten ja isälle tulee puheluita ympäri maailmaa. Tyttö on epäpuhdas, huono ja mätä. Häntä pitää rangaista. Miehet nimittävät toisiaan oikeamielisiksi ja oikeuttavat juoruilunsa ja mustamaalaamisensa vedoten uskontoon.

Snellman on rohkea kirjoittaessaan kirjan, joka ei anna järin hyvää kuvaa länsimaisesta kulttuurista, mutta ei totisesti imartele islamilaistakaan kulttuuria. Minulle herkkänä lukijana kirjan loppu on melko raskas, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä. Olen lukenut Snellmanilta muutaman muunkin kirjan ja kuten niissäkin oli myös Parvekejumalissa tehty taustatoimitustyö huolella. Suosittelen tätä kirjaa aikuiselle lukijalle.

Minä olen kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja uskonnoista. Olen vuosien varrella yrittänyt tutustua islamilaiseen kulttuuriin. Suurin syy siihen on, että haluaisin ymmärtää. Minulla on nimittäin hyvin negatiivinen asenne islamin uskoa kohtaan. Oikeaa tietoa on vaikea löytää, tietoa leimaa aina puolueellisuus riippuen siitä, onko tiedon antaja muslimi vai länsimaalainen instanssi tai henkilö. Asenteeni ei ole vuosien varrella juuri lieventynyt. En tiedä, mikä katsotaan oikeuttajaksi, uskonto vai kulttuuriset tavat, mutta niin kauan kun naisia jomman kumman nimissä tapetaan, pahoinpidellään, alistetaan, nöyryytetään, ivataan tai heiltä viedään mahdollisuus seksuaaliseen nautintoon silpomalla klitoris pois, en voi hyväksyä kumpaakaan. En kulttuuria enkä uskontoa. Minä en pysty ymmärtämään edellämainittuja asioita. Tarvitsisin jonkun asiantuntijan keskustelemaan kanssani, koska olen edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen hämmentynyt ja miltein poissa tolaltani.

JOS RAKASTAT, Rauma Blue Sea Film Festival

Viime viikonloppuna oli Raumalla 17. kerran Blue Sea Film Festival-elokuvajuhla. Olen käynyt elokuvajuhlilla yli kymmenenä vuotena. Tuntuu jännittävältä ja hienolta, kun kaupunki täyttyy elokuvista ja elokuvan tekijöistä. BSFF on hyvin intiimi festivaali, jossa elokuvien tekemiseen liittyvät vieraat juhlivat elokuvan ystävien seurassa. Hyvällä tuurilla voi päästä juttelemaan ihailemilleen ihmisille. Minulla oli ilo vaihtaa muutama sana Jos rakastat-elokuvan ohjanneen Neil Hardwickin kanssa. Halusin kertoa hänelle, miten paljon pidin elokuvasta. 

En yleensä ihannoi tai fanita mitään, mutta rakastuin Jos rakastat-elokuvaan. Olen nähnyt sen monta kertaa ja kesällä näytin sen myös ruotsalaisille kesävierailleni. Suomalainen kevytmusiikki, joka kulkee vahvana elokuvassa ei ollut Ruotsin sukulaisilleni tuttua, mutta silti he pitivät elokuvasta kovasti. Ehkä yllätän heidät jouluna antamalla sen lahjaksi.En tiedä, miten julkisen työn tekijä kokee saamansa suoran palautteen, mutta minusta on ihanaa saada hyvää palautetta työstäni, siksi uskalsinkin mennä sanomaan Hardwickille positiivisen palautteeni. Toivon, että hän huomasi miten tosissani olin.
Jos rakastat-elokuva esitettiin festivaaliteltalla puoli yhdeltätoista illalla sing a long versiona (se löytyy myös dvd:ltä). Tunnelma laulavan yleisön joukossa oli aivan huikean hieno. Elokuvan loppuessa näkyi ympärilläni onnellisia ja liikuttuneita ihmisiä. Elokuva oli  tällä tavalla esitettynä upea kollektiivinen kokemus ihmisten kanssa, joista suurin osa oli minulle outoja.

Elokuvajuhlilla juttelin myös miespääosassa loistaneelle Chike Ohanwenelle. Tämä nuori lupaus on juuri päässyt Teatterikorkeakouluun, enkä ihmettele. Minua viehätti, miten rennolta, iloiselta ja jalat maassa-olevalta ihmiseltä Chike Ohanwe vaikutti. Hän hurmasi vilpittömällä olemuksellaan.

Minä sain kirjoittaa elokuvaohjelmalehteen esittelyn Jos rakastat-elokuvasta. Kirjoitin seuraavasti:

"Katja Kallion käsikirjoittama ja Neil Hardwickin ohjaama elokuva jos rakastat on ainutlaatuinen musiikkielokuva. Elokuva on suloinen sekoitus satua, musiikkia, surua ja iloa. jos rakastat-elokuvan juonessa on hyödynnetty hienosti klassisen sadunkerronan aineksia. Elokuvan päähenkilö Ada on lapsena menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa. Kiireinen ministeri-isä korvaa poissaoloaan rahalla. Adasta kasvaa pinnallinen ja itsekäs nuori nainen. Erään illan kohtalokkaat tapahtumat kääntävät Adan elämän ylösalaisin. Tapahtumien seurauksena Ada muuttuu hyvään suuntaan ja kasvaa siksi suloiseksi Adaksi, joka hän vielä lapsena oli.

Elokuvassa on hyödynnetty upeasti suomalaista kevytmusiikkia eri vuosikymmeniltä. Iho menee kananlihalle jo ensimmäisen musiikkikohtauksen alkaessa ja uutta biisiä odottaa malttamattomana. On melkein käsittämätöntä, miten hyvin ja saumattomasti musiikki on saatu istumaan elokuvan juoneen. Uudet ja raikkaat sovitukset vanhoista kappaleista saavat pitämään jopa niistä lauluista, jotka eivät ole omia suosikkeja.

Tämä elokuva on ehdottomasti nähtävä! Ikinä ei voi tietää, millainen mielenmaisema ihmisellä on; mikä liikuttaa, mutta tätä elokuvaa katsoessa on syytä napata nenäliinoja mukaan. Varmuuden vuoksi."

Annan tämän myötä kaksi suositusta: Katso Jos rakastat-elokuva, se sopii mainiosti syksyn pimenevän illan ohjelmaksi. Blue Sea Film Festival järjestetään myös ensi vuonna. Jos olet elokuvien ja letkeän tunnelman ystävä, tule ehdottomasti paikan päälle!

Ruokapuoti Lumo

Vanha Rauma on täynnä mielenkiintoisia pikku liikkeitä. Mukavan täydennyksen kaupunginosaan tuo heinäkuun lopulla avattu Ruokapuoti ja kahvila Lumo. Lumo on pääasiallisesti erikoistunut luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden myyntiin, mutta huomasin ilokseni kaupassa myös erään tuttuni tekemiä saippuoita ja ruusuvettä. Lumo pyrkii myymään lähellä tuotettuja elintarvikkeita, mutta koska ihan kaikkea ei saa Rauman ympäristöstä tai edes Suomesta on Lumolla sopimuksia tarkoin valittujen tukkuliikkeiden kanssa.

Puoti on minusta suloinen. Tuotteet ovat selkeästi esillä ja sisustuksessa on kiinnostavia yksityiskohtia. Erityisen onnistuneena pidän seinää, jossa on suurennettuna menneiden aikojen torimaisemaa. Käydessäni puodissa oli siellä melkoinen vilske, joten en jäänyt juomaan vastajauhettua kahvia, vaikka olinkin kuullut siitä kehuja. Ehkä maistelen kahvia ensi kerralla sitten. Puodissa oli vieraskirja ja kierrellessäni katselemassa tuotteita oli 9-vuotias tyttäreni kirjoittanut oma-aloitteisesti vieraskirjaan. Hän oli vallannut kokonaisen sivun ja kirjoittanut, että on kiva kun on kauppa, josta voi ostaa saasteetonta ja lähellä tehtyä ruokaa. Olin täällä äidin kanssa. Hän oli kirjoittanut oman nimensä ja laittanut paikan minun nimelleni, johon sitten raapustin allekirjoitukseni. Minä olin hänen reippaudestaan jotenkin kauhean iloinen ja ylpeä. 

Minun mukaani kaupasta lähti salaattia, manteleita, kurpitsansiemeniä, sämpylöitä, leipää  ja teetä. Teetä maistelen juuri samalla, kuin kirjoitan tätä. On todella hyvää gingko-teetä! Ensi kerralla ajattelin kysellä luomulihoista, vaikka en kova lihansyöjä olekaan. Luomuriisit ja pastat vaikuttivat myös kiinnostavilta. Poikkea ihmeessä Lumossa, jos liikut Rauman suunnalla!

Lumon nettisivut ovat täällä: http://www.ruokapuotilumo.fi

Minä muuten kirjoittelen Rauma-aiheisia juttuja  täällä sijaitsevassa blogissani. Samasta paikasta löytyy myös Ruokapuoti Lumon ploki.

Siilin eleganssi

 

Muriel Barberyn kirjoittama Siilin eleganssi teki minuun suuren vaikutuksen. Luin kirjan kesän alussa. Minulla on huono tapa ahmia kirjoja nopeasti, mutta tämän kirjan kanssa otin rauhallisemmin. Kirja ei ole kovin nopealukuinen vaikka se onkin sujuvasti kirjoitettu. Siilin eleganssi pitää sisällään monta tarinaa. Kirjan henkilöhahmot ovat uskottavia. Päähenkilön hahmo, ovenvartija nimeltään Renée on luotu niin hyvin, että tulee sellainen olo, kuin tuntisi hänet oikeasti.

Kirjan teemoja ovat eriarvoisuus, stereotypiat, kulttuurin ihanuus sekä epäsovinnaiset ystävyyssuhteet. Siilin eleganssissa on ovelaa huumoria, iloa, surua ja filosofiaa. Osa kirjan lauseista on niin huikeita ja ilmaisuvoimaisia, että ne toimisivat yksinäänkin aforismeina. Minä en yleensä ikinä lue samaa kirjaa kahta kertaa, mutta tämän kirjan ajattelin lukea uudelleen ja samalla alleviivata kaikkein parhaimmat lauseet. (Sekin on minulta ennenkuulumatonta käytöstä.)

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi ihan kaikille kirjoja rakastaville ja oikeastaan vielä niillekin, jotka eivät kirjoista piittaa.