35-vuotiaana isoäidiksi / Becoming a grandma at the age of 35

Aamulla aikaisin vessaan hipsiessäni koin yllätyksen. Keittiön pöydällä oli suuri kimppu lempikukkiani, keltaisia ruusuja ja sinisiä iiriksiä. Lisäksi minua odotti hieno kortti sekä kirsikka-, mansikka- ja pensasmustikkarasiat. Herään helposti, joten minulle on täysi mysteeri, miten mies on onnistunut käymään luonani äänettömästi kuin aave. 
Täytän tänään 35 vuotta.
Olen koko päivän miettinyt sitä, että isoäitini oli 35-vuotias, kun minä synnyin. Hän sai äitini ollessaan vain 16-vuotias. Äitini sai minut 19-vuotiaana. Menetin mummuni, kun olin itse 19 vuotta. Mummu oli vasta 54-vuotias. Se on trauma, josta äitini ja minä emme tule koskaan toipumaan täysin. Mummun piti tehdä kaikki nopeasti, koska hän kuoli niin nuorena sanoi äitini, joka on nyt 54-vuotias. Ihailen mummuani ja äitiäni. He ovat eläneet omannäköistään elämää. Elämää, joka ei ole välttämättä ollut helppoa, mutta se on sisältänyt kaikesta vähän ja luulisin että onnesta paljon.
Siskoni kysyi, miltä ikääntyminen tuntuu. "Mikä ikääntyminen?", mietin. En näytä mielestäni yhtään vanhemmalta kuin 34-vuotiaanakaan. Painokin tajusi tipahtaa muutaman kilon, joten en paina enempää kuin vuosi sitten. Henkisesti olen mennyt mielestäni eteenpäin, joten mikäs tässä. Kirsikankannankin saan edelleen suussani solmuun, kuten Twin Peaksin Audrey Horne.
***
Early in the morning when I was on my way to the ladies room I noticed a surprise on the kitchen table. There was a huge bouquet of flowers, a beautiful card and some strawberries, cherries and blueberries. I wake up easily so it is total mystery to me how the man has brought the surprise without waking me.
It is my 35th birthday today.
I have spent the most of the day thinking about how my grandmother was 35 when I came to the world. She was only 16 when she got my mother. My mother had me when she was 19 years old. I lost my grandmother when I was 19 years old. It is a trauma we will never forget, I suppose. Grandmother had to do everything quickly because her life was so short, said my mother to me. I admire my grandmother and my mother. They both have lived a life that suits them. Their life hasn't necessarily been easy, but it has been full with everything including happiness.
My sister asked me how it feels to get older. Get older? Am I getting older? I don't look older than last year. I haven't put on more weight. Mentally I feel like I have been going forward, so everything is just fine. I can still tie a cherry knot in my mouth like Audrey Horne from Twin Peaks.

Silence - Hiljaisuus

This is the first weekend the children are both away. Normally my home is full of children's voices, but now there's only me, him, two silky-haired cats and the rain's soft humming on the window. It is quiet. It is calm. The happiness lives on our faces. Our thoughts gather together. "I am so happy that we found each other", says the man at the same moment I was about to say it. This happens all the time. We have a partly shared mind, I suppose.
***
Tämä on ensimmäinen viikonloppu, kun lapset ovat poissa. Yleensä kotini on täynnä lasten ääniä. Nyt täällä ovat vain mies, minä, kaksi silkkiturkkia sekä sateen kevyt hyrinä ikkunaa vasten. On hiljaista. On rauhallista. Onnellisuus asuu kasvoillamme. Ajatuksemme kietoutuvat toistensa ympäri. "Olen niin iloinen, että löysimme toisemme", sanoo mies juuri sillä hetkellä, kun olen aikeissa sanoa samaa. Tätä tapahtuu koko ajan. Meillä taitaa olla osittain yhteinen mieli.

Ensimmäinen kuukausi - The First Month

Olemme olleet tänään kuukauden yhdessä. Hän sanoo minulle, että olen maailman kaunein nainen. Sen sijaan, että muistuttaisin häntä ylipainostani, selluliiteistani, raskausarvistani ja kaikista muista virheistäni, olen kerrankin hiljaa. Hymyilen hänelle toivottavasti kauneimman hymyni ja päätän uskoa häntä.
***
I have been with him for a month now. We knew each other for fifteen years and this spring we started dating. I feel like we've been together for ages.
He told me that I am the most beautiful woman in the world. Instead of pointing out my cellulites, scarves, over-weight or other falses I say nothing. I just try to give him my best smile and I decide to believe him. 

Kirja-arvonta blogisynttäreiden kunniaksi

Blogini täyttää tänään neljä vuotta! En olisi ikinä ajatellut, että blogin pitämisestä tulee minulle niin rakas harrastus. Blogin myötä olen yllätyksekseni kiinnostunut myös valokuvista ja valokuvaamisesta, niiden myötä minulle on auennut aivan uusi tapa katsoa maailmaa.

Arvon yhden kuvassa näkyvistä kirjoista. Jos haluat osallistua arvontaan, jätä viesti kommenttilaatikkoon ja mainitse samalla, minkä pokkareista haluaisit. Jos et ole rekisteröitynyt käyttäjä, laita itsellesi nimimerkki. Osallistumisaikaa on parisen viikkoa.
Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että aion lukea kirjat ensin itse ja ehkä kirjoittaa tänne esittelynkin. Minusta jokainen kirja vaikuttaa kiehtovalta, en tiedä minkä itse valitsisin.

Jos kuvasta on vaikeaa saada selvää, niin tässä vielä kirjojen nimet:
Annie Proulx: Laivauutisia
Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Rebecca Stott: Korallivaras

Juhannus

Ei aikatauluja, ei kiirettä. 
Ihana kutsu mökille, saareen.
Kolmas juhannus peräkkäin saman ystävän perheen kanssa.
Ihmisestä, jolla ei loppujen lopuksi ole kauheasti perinteitä
se tuntuu todella hienolta.
Toivottavasti ensi vuonna taas.

Illan tullen luen hänelle runoja

Viininpunaisella sohvalla
luen hänelle rakkausrunoja. 
Pyydän apuun
Ahmatovan
Nerudan
Jevtusenkon
ja monta muuta,
kun omat sanani eivät ole tarpeeksi.
Hänen silmistään näen
hänen suunsa asennosta näen.
Hän ymmärtää tunteeni.
Hän ymmärtää pelon,
joka on aina läsnä
kun antaa itsensä toiselle.
Hän ymmärtää sen,
miten lujasti levoton sydämeni toivoo
ettei se enää särkyisi.


(Hän toi minulle taas ruusuja, kun entiset ovat lakastumaan päin.)

Ekoja kertoja

 Ekaa kertaa yhdessä. Ravintolassa, hotellissa, museossa, käsi kädessä.

Ps. Jos liikut Porin suunnalla, mene katsomaan upea Jarmo Mäkilän taidenäyttely Porin taidemuseossa!