Elif Shafak: The Forty Rules of Love / Rakkauden aikakirja

At first I thought that this novel would be a sugar-sweet lovestory. This is a lovestory, but in a very different and interesting way. I highly recommend this book. I loved it! When I turned the last page I felt like saying goodbye to an old friend and I felt some odd sorrow. I never read books twice, but I guess I have to return back to this one. The review is this time only in Finnish, I'm afraid.


Olin jo lähdössä pois kirjastosta, kun katseeni osui Rakkauden aikakirjaan. Nappasin sen mukaani, koska kansi näytti niin kauniilta. Kotona aloin lukea kirjaa. En yleensä lue kevyttä rakkauskirjallisuutta (jollaiseksi olin kirjan tietämättömyyttäni luokitellut), mutta ajattelin että kepeämpi tyyli sopisi kesään hyvin. 


Rakkauden aikakirja yllätti minut. Se on kirja, jonka sisällä on monta tarinaa ja kerrosta. Pidän kirjoista, jotka liikkuvat ajassa ja paikoissa ja joissa on paljon henkilöhahmoja. Rakkauden aikakirjassa on tuota kaikkea, mutta silti se on hyvin hallittu ja selkeä kokonaisuus.


Kirja on mielestäni kertomus universaalista, luokka- ja kulttuurieroja ylittävästä rakkaudesta. Kirja kertoo myös platonisesta, henkisestä rakkaudesta. Kirja esittelee ihmisyyden eri ilmentymiä. Kaikille on yhteistä jonkunlainen keskeneräisyys tai heikkous. Kirja antaa myös vastauksia ja elämänohjeita, jotka on ammennettu ikiaikaisesta itämaisesta perinteestä.


Ajattelen, että Rakkauden aikakirja on ennenkaikkea Ella-nimisen keskiluokkaisen amerikkalaisnaisen kasvutarina. Ella elää turvallista, yllätyksetöntä, rutiinien täyttämää elämää, jonka suurin haaste on päättää, millaisen ruokalistan laatii perheen päivälliselle. Ella tietää, että hänen miehensä pettää häntä, mutta hän ei jaksa välittää. Ella on pysähtyneessä, elottomassa ja tahdottamassa tilassa. Hän on aikoinaan hyväksynyt sen, että vaikka hänellä on loppututkinto englantilaisesta kirjallisuudesta ja haave kirjallisuuskriitikon urasta, niin elämä teki hänestä ahkeran kotirouvan ja koiran ulkoiluttajan. Lasten vartuttua Ellalla alkaa olla enemmän aikaa. Hänen miehensä löytää Ellalle mielenkiintoisen työn. Hänen pitää laatia erään romaanin käsikirjoituksesta lausunto Bostonilaiselle kirjallisuusagentuurille. Romaani tulee herättämään Ellan. Hän murtautuu kuorestaan ja muuttaa koko elämänsä. Muutoksen syy on se, että Ella alkaa käydä sähköpostikirjeenvaihtoa romaanikäsikirjoituksen tehneen Aziz Zaharan kanssa. Kuin huomaamattaan Ella ihastuu ja rakastuu Aziziin.


Rakkauden aikakirjassa suurimpina kertomuksina ovat Ellan ja Azizin tarina sekä Azizin kirjan päähenkilöiden Rumin ja Shamsin tarina. Azizin kirja sisältää lisäksi myös muiden henkilöiden tarinoita ja tämä kaikki sisältö kutoutuu yhteen luoden viehättävääkin viehättävämmän kokonaisuuden. 


Haluaisin kirjoittaa Shamsista ja Rumista ja heidän rakkaudentäyteisestä ystävyydestään ja palosta toistensa seuraan. Haluaisin kertoa myös siitä, miten paljon vastustusta noiden kahden miehen saumaton yhdessäolo aiheutti. Haluaisin kertoa kaikesta siitä viisaudesta ja lämmöstä, jota kirja sisälsi, mutta en osaa.


Minulla ei ole usein sellaista oloa, että minun on pakko ostaa joku kirja, mutta tämän kirjan haluan ehdottomasti omakseni! Kirjan lähestyessä loppua minut valtasi omituinen haikeus. En olisi halunnut kirjan loppuvan. Kääntäessäni viimeisen sivun minusta tuntui, kuin olisin hyvästellyt hyvän ystävän ja ero oli riipaiseva. Suosittelen tätä kirjaa täydestä sydämestäni kaikille lukemista rakastaville!

Kaipuu - Längtan - Craving

Minun sisälläni asuu kaipuu. Yleensä se helpottaa hetkellisesti, kun olen matkalla. Syksyllä se on pahimmillaan, mutta nyt olen kärsinyt siitä kovasti jo kesällä. Minusta tuntuu, että elämästäni puuttuu jotain tai että itsestäni puuttuu jotain. Olen jo löytänyt asioita, jotka vaimentavat kaipuun kuiskauksia. Lukeminen, kirjoittaminen, mietiskely ja liikunta auttavat. En halua ravistaa kaipuuta itsestäni lopullisesti, mutta joskus nämä haikeuden tunteet vievät minut liian kauas reaalimaailmasta ja häiritsevät keskittymistäni.

(Kuvat ovat Gotlannista, alimpaa kuvaa lukuunottamatta. Se on Turun saaristosta.)

***

There lives an unnamed craving inside of me. When I'm travelling it is easier to live with it. Normally it gets worse by the autumn, but this year I have been suffering from it already in the summertime. I feel that I am missing something in my life. I am missing something from myself. I have already found things that ease the whispers of my longing. Reading, writing, meditating and excercising are helping. Sometimes these feelings take me too far from the present and disturb my concentration. Still I would not want to shake all these thoughts and feelings away from my shoulders.

(Pics are from Gotland except the last one. It is from archipelago of Turku.)

The song I would choose to compliment these pictures is this.

Visby Doors

On hyvin mahdollista, että tämä blogi muuttuu hetkeksi ihan Gotlanti-blogiksi. Saari on todella ihastuttava. Ei ole ihme, että sitä kutsutaan lumotuksi satujen saareksi.

***

I visited the Swedish island called Gotland. The place is mesmerizing. For me it is no wonder that they claim the island to be a bewitched island of fairytales.

***

Jag var i Gotland, i den förtrollade ön. Ön är fantastisk. Det finns så mycket att se och fotografera! Kan hända, att min blogg blir en Gotland-blogg för en stund.

Heippa hetkeksi!

Pakattuaan matkalaukkunsa tunsi vaalea nainen helpotusta. Pakkaaminen ei ollut hänen mielipuuhiaan, ei kyllä matkalaukun purkaminenkaan. Siinä se tulisi taas lojumaan olohuoneessa matkan jälkeen, niin oli aina käynyt. Aiemmin päivällä vaalea nainen oli tuntenut haikeutta hyvästellessään lapsensa. Hän ei ollut koskaan ollut kokonaista viikkoa poissa kotoa. Lasten lähdettyä vaalea nainen hyvästeli miehensä perinpohjaisesti.

Peilistä hän katsoi, että kaikki oli oikein. Kaulakorun turkoosi sopi topin olkaimien alta näyviin turkooseihin olkaimiin. Rannekorussa oli turkoosia ja silmäluomissa myös. Oli hyvä idea värjätä hiuksiin vihreää. Se näytti persoonalliselta. Kamera ja muistikirja kököttivät visusti pinkissä laukussa. Vaalea nainen koki olevansa valmis lähtöön. Uudet kengät jo odottivatkin eteisessä.

(Lähden viikoksi Gotlantiin koulutukseen. Kuva on edellispäivältä, joten turkoosia ei siinä juuri näy, mutta hiusten vihreä kylläkin. Toivon, että tulen takaisin hiukan muuttuneena, uutta tietoa ahmineena ja onnellisena.)

Rauman satama

Satamat ovat minusta kiehtovia paikkoja. Niissä voi aistia lähdön tunnelman ja samalla ne ovat portteja suureen maailmaan. Muutamia vuosia sitten satamat aidattiin ja niihin pääsyä rajoitettiin. Satamassa liikkuminen vaatii varovaisuutta ja taitoa, joten on varmaan hyväkin, etteivät ulkopuoliset sohlaa työkoneiden ja rekkojen joukossa. Olin kuitenkin tavattoman iloinen, kun minulla oli pitkästä aikaa mahdollisuus päästä sataman aitojen sisäpuolelle.

Muistamiseksi ja kunnioittamiseksi

Sytytin lyhdyn parvekkeelle yöksi.

"Vanha intiaani sanoi eräänä päivänä lapsenlapselleen:"Sisällämme taistelevat kaksi sutta. Toinen on pelko ja viha ja toinen on rakkaus ja rauha." "Kumpi voittaa?", kysyi lapsenlapsi. "Se, jota ruokimme", vastasi vanha intiaani."

Keltahapero

Muutamia vuosia sitten aloittamani sienestysharrastus sai kipinän siitä, kun näin äitini mökin pihalla kauniin sienen. Sienen lakki oli kirkkaankeltainen ja jalka valkoinen. Oli pakko ottaa selville, mistä sienestä oli kyse. Kyseessä oli keltahapero, joka sienikirjasta riippuen luokitellaan kahden tai kolmen tähden sieneksi. Kahden tähden sieni on jo hyvä, mutta kolmen tähden sieni on erinomainen. Kolmen tähden sieniä ovat myös esimerkiksi kantarelli, suppilovahvero ja herkkutatti.

Keltahapero on niin laadukas ja mieto, että sitä voi syödä raakanakin. Se sopii esimerkiksi salaatteihin. Vierastan raakojen sienien syömistä, joten kypsennän sienet mielummin. Minusta haperot ovat parhaimmillaan munakkaissa. Niitä voi käyttää myös piirakkojen täytteinä tai muhennoksissa. Ne saattaisivat olla hyviä risotossakin, en ole testannut.

Haperot ovat nimensä mukaan haperia. Niiden lakin helposti irtoavan, värikkään päällikelmun voi halutessaan poistaa, mutta en pidä sitä tarpeellisena. Haperoita ei saa kastella, vaan ne (kuten melkein kaikki sienet) puhdistetaan harjaamalla puhtaaksi ja veitsellä poistetaan jalan multainen tyvi. Sienet kannattaisi puhdistaa hyvin jo metsässä, mutta minulla on usein niin kiire sienestää, että puhdistaminen jää kotiin.

Keltahaperon kaveri on koivu. Parhaat keltahaperolöytöni olen tehnyt kosteista sekametsistä. Sieni on helppo tunnistaa, tosin minun kuvissani lakin väri on hieman vääristynyt, se on oikeasti kirkkaammaan keltainen. Haperot ovat toukkien herkkua, joten ne kannattaa pyrkiä poimimaan mahdollisimman nuorina. Sieni halkaistaan pituussuunnassa kahtia, jotta voidaan tarkastaa, ettei se ole toukansyömä. Vanhetessaan ja pannulla keltahapero tummuu, mutta värin muuttuminen ei vaikuta makuun. Keltahaperoa voi säilöä pakastamalla sitä omassa liemessään. Olen myös kokeillut kuivata keltahaperoa ja lopputulos oli hyvä.

Kannattaa tutustua muihinkin haperoihin kuin keltahaperoon. Esimerkiksi isohapero ja viinihapero ovat hyvänmakuisia ja helppoja tunnistaa. Aliarvostettujen haperoiden yksi hyvä puoli on se, että niitä yleensä löytää huonoinakin sienivuosina.