(Kaikki mahdolliset ystävät ja kylänmiehet, jos luette tämän ja tunnistatte minut, älkää loukkaantuko seuraavasta, tiedän että kyselynne ovat hyvää tarkoittavia).
Minä alan olla aika turhautunut tähän raskaana olemiseen ja voin kertoa syynkin: Minua on huhti-toukokuusta asti supistellut aika lailla ja minua uhkasi jopa totaalinen vuodelepo yhdessä vaiheessa. Onneksi en kuitenkaan joutunut pedin pohjalle. Koko ajan on kuitenkin ajateltu, että vauva tulee etuajassa, mahdollisesti aika paljonkin etuajassa.
Nyt laskettuun aikaan on enää muutama päivä ja minä olen aika väsynyt. Koko raskausajan olen voinut huonosti tai ollut todella kipeä. Tässä vaiheessa olen vain kotona, koska vauva painaa iskias-hermoon niin, että oikea jalka ei tahdo kantaa. Tätä kotona olemista on jatkunut jo muutaman viikon... Tiedän, tämä ei ole loppuelämän vaiva (ainakaan toivottavasti), mutta huomaan, että mielialani kärsii. Suomeksi sanottuna: Hermot menee! Yritän siis vähän piristää itseäni ruikuttamalla täällä. Tällaisia ajatuksia pyöri päässäni tänään:
Top 3, joita en halua kuulla, kun olen viimeisilläni (ja viimeisillä voimillani) raskaana:
1." Ai, sä et sit vieläkään oo poksahtanut". -Joo en, heh heh.. (En nimittäin ole mikään hemmetin popcorni).
2. "Jaa sitä ollaan vielä yhtenä kappaleena". (Öh, mitä odotit, että alan yhtäkkiä tässä jakaantumaan vai...)
3. "Koskas se laskettu aika olikaan?" (Kysymyksessä ei olisi mitään vikaa, ellei se tulisi jo kolmannen kerran samalta henkilöltä viikon sisällä).
No, ei minun edellinenkään raskauteni ollut helppo, tosin silloin pääsin kyllä liikkumaan ihan loppuun asti. Raskaus meni muuten kaksi ja puoli viikkoa lasketun ajan yli ja sitten se käynnistettiin..
Top 2 kommenttia siltä ajalta ovat:
1. "No, kumpi sieltä tuli, tyttö vai poika?" Kysyjänä hyväntahtoinen tuttu, joka tiesi lasketun aikani ja näki minut pari viikkoa lasketun ajan jälkeen. Muuten ihan hyvä, mutta en ollut siihen mennessä vielä synnyttänyt, olin edelleen raskaana...
2. "Toi raskaus kyllä sopii sulle, sä oikein hehkut." Sanojana miespuolinen opiskelukaverini eräänä aamupäivänä. Olin oksentanut lähes koko edellisen yön ja juuri ennen miehen näkemistä käynyt opiskelupaikan vessassakin oksentamassa niin, että verisuonet katkeilivat poskipäistä. Mitä siihen sitten sanoisi, kun toinen kuitenkin haluaa vain olla ystävällinen. "Joo, kiitti..."
Kaikesta huolimatta oikein mukavaa alkanutta syyskuuta kaikille!
