Olen lukenut tämän kirjan kaksi kertaa. Sellainen on minulle hyvin epätyypillistä. Lainasin kirjan ja kun aloin lukea sitä, huomasin jo lukeneeni kirjan. Luin sen silti toisen kerran ja pidin siitä edelleen. Kyseessä on siis Laura Honkasalon kirjoittama Sinun lapsesi eivät ole sinun. Kirja kertoo Nellistä, jonka vanhemmat ovat kommunisteja. Nelli kulkee äitinsä matkassa jakamassa lehtisiä ja tekemässä rauhantyötä. Kirja on jotenkin haikeasti kirjoitettu kuvaus Nellin lapsuudesta. Rinnalla kerrotaan myös Nellin nuoruudesta. Kirjan ansio on mielestäni Nellin lapsuuden kuvauksessa. On mielenkiintoista, miten pieni Nellikin on niin vakaumuksellinen ja vakaumus kestää senkin jälkeen, kun hänen vanhempansa jo luopuvat siitä.Kirjassa on mielenkiintoista ajankuvausta ja kontrasti Nellin lapsuuden ajan (1970-luku) ja nuoruusajan välillä on kiinnostava. Jotain tuttuakin siinä on. Pidän kirjan tunnelmasta ja siitä, miten paljon muistoja ja ajatuksia kirjan lukeminen minussa herätti.
Kommunismi on kuvattu lämpimästi eikä minään ääriliikkeenä. Asiaa sen paremmin tietämättä voisin kuvitella, että suomalainen kommunismi ei ole ollut mikään ääriliike vaan lujaa, ehkä hieman naiiviakin uskoa rauhanaatteen puolesta. Tahdon ajatella, että meillä ei ollut samoja lieveilmiöitä kuin kommunistisissa maissa.
Honkasalon kuvaama aika tuotti paljon musiikkia, joka on minusta tehty hyvin. Ymmärrän, että voi vaikuttaa epäilyttävältä, jos kuuntelen tätä kappaletta volyymit täysillä. Se on harmin paikka, koska jos unohtaa sanoituksen, kappale on todella hyvin sävelletty ja sovitettu. Kappaleen melodia on kaunis ja sanatkin ovat omaan tarkoitukseensa taidolla tehdyt. (Mies saa kyllä välittömän häiriön, jos lauleskelen tätä ja itsekin vältän laulamasta tätä, jos Iris on kuuloetäisyydellä). Sinun lapsesi eivät ole sinun on taidolla kirjoitettu ja jo nostalgiasyistä mielenkiintoinen luettava.
