Jotenkin nostalginen olo tuli silti. En muista kovin hyvin omaa ensimmäistä koulupäivääni. Sen muistan, että äiti taisi itkeä... ja sen, että tuntui kuin luokkaan olisi hukkunut. Aloitin eka luokan 31 muun lapsen kanssa! Voi sitä pulpettien paljoutta! Lapseni saa nauttia puolet pienemmästä luokasta ja silti heillä on vielä pari puolen luokan tuntiakin viikossa. Mahtavaa!
Vitosluokan oppilaat toimivat ykkösten koulukummeina ja ovat tärkeitä. Eskareiden kanssa on joka viikko yhteinen tuokio. Perjantaisin on pullapäivä. Lapset pääsevät vuorotellen keittäjän kanssa leipomaan pullaa. Ihanaa.
Tässä olen minä ekalla luokalla. En tiedä, mitä ohjeita mahdoin kotoa saada, kun ilme on noin erikoinen. Kai siinä hymyä yritetään saada aikaiseksi. Päällä on hieno mummun Ruotsista lähettämä mekko. Ainakin meillä päin koulukuvauksiin oli tuolloin tapana laittaa parasta mahdollista ylle..
En ollut kauhean onnellinen ekaluokkalainen. Sairastelin paljon ja olin koulusta pois. Osasin lukea ja kirjoittaa, kun menin kouluun. Tasapäistämisen aikana ei paljon eriyttämistä harrastettu, joten olin pitkästyä kuoliaaksi. Kun toiset tavasivat aapista istuin pulpetissani ja ajattelin, että olen vankilassa tai kaivon pohjalla ja ulkona jossain paistaa aurinko. Opettajasta pidin silti kovasti ja siitä, kun hän soitti urkuharmoonia.
Toisella luokalla koulu tuntui jo kivammalta. Päällä on taas mummun lähettämä mekko. Se oli pehmeää flanellia ja siinä oli hieno valkoinen kaulus. Pikkusiskolla oli samanlainen.
Kun olin kolmannella luokalla, kreppirautakiharat olivat todella muodikkaat. Tätä kampausta varten käytiin oikein sukulaisten luona kylässä, jotta sukulaisperheen äiti laittaisi minulle kiharat. Heillä oli jo muodinmukainen kreppirauta hankittuna. Meille se saatiin vasta myöhemmin, mutta toimii yhä :) Päälläni on äitini neuloma mohairvillapaita. Siinä oli hienoja paljettejakin, jotka eivät harmikseni kuvasta näy. Paita kutitti ihan julmetusti, mutta pidin sitä silti uskollisesti. Paidan kanssa puin siniset vakosamettihousut.
Sain joitain vuosia sitten äidiltäni Katriina Hallikaisen ihanan runokirjan. Sen nimi on Linnunmentävä aukko. Aluksi kun luin sitä, minua alkoi itkettää. Kirjassa on niin hienosti tavoitettu koulumaailmaa ja kasvatustyön vaikeutta. Kirja sopisi hyvin henkilöille, jotka ovat koulun ja kasvatuksen kanssa tekemisissä eli lähes kaikille. Opettajille, vanhemmille, isovanhemmille... Seuraava runo sopii hyvin ekaluokkalaisten vanhemmille ja ekojen opeille:20 ekaluokkalaista.
Eka päivä.
Oma paikka ja pulpetti.
Eka ikioma AA-PIS-KUK-KO.
Aapiskukko.
20 haltioitunutta
etuhampaatonta hymyä.
Ilonne niin suuri.
Onnenhuokauksenne oppimisen halusta.
Tämä on pyhä hetki.
Etsimme A:n.
Pidän seuraavasta runostakin paljon. Monesta perheestä puuttuu se toinen aikuinen...
Kuvittelimme ihanneisän.
Kuinka sen luokan
toisessa laidassa
lapsensilmät
kaipasivatkaan...
Kun iloitsit
että opettaja.
Minullahan on
unelmien isä!
Niin onnellinen.
Niin aavistinkin.
