maanantai 13. elokuuta 2012

Runollinen harjoitus



Kati
lausut nimesi ja katsot tiukasti silmiin
ympärilläsi valkoista kermaa
En saa elämästä tarpeekseni,
huudat
vaadit ja otat, et kadu
se on kaunista
kävelet huoneen poikki
nurkassa on keinuhevonen
löytötavara
sen silmä roikkuu langan varassa
Ikkunasta kasvaa sisään humala
et huomaa sitä, koska tanssit
sähkönsinisen salaman kanssa
päälläsi ruusukuvioinen leninki

Runon on kirjoittanut Sari, joka on opiskelukaverini luovan kirjoittamisen aineopinnoissa. Runo on viime syksyltä tai talvelta, en muista tarkkaan. Harjoituksessa sai kysyä pariltaan kolme kysymystä ja niiden pohjalta piti kirjoittaa nopeasti runo.
Kotonani oleva keinuhevonen ei ole löytötavara. En kertonut Sarille hevosesta, joten oli aikamoinen sattuma, että se löysi runoon.
Alin kuva on edellispäivältä, kun olen lähdössä kirkkoon laulukeikalle. Oli hienoa laulaa ja soittaa rakastuneille.

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Tuo kuva, minkä runo sinusta, Kati, antaa, vaikuttaa hyvin todelliselta.

"Kermamainen" viittaa varmaa ominaisuuteesi, joka käy ilmi jo blogisivuasi katsoessa. Pidät kaikesta kauniista, kristallista, kauniista astioista, esineistä ym. Niillä "kuorrutat" ympäristöäsi ja teet siitä mahdollisimman kodikkaan.

Muutenkin runon kirjoittaja tuntuu tietävän sinusta paljon. Hän on tehnyt varmaan aika osuvat piirroksen sinusta tuolla runollaan, miellyttävän, mutta voimakastahtoisen. Olenko oikein tulkinnut? Enhän tunne sinua muuta kuin tämän blogisi kautta.

Rouva Nordman kirjoitti...

Liisu, minustakin runo on aika osuva. En ollut ennen juuri puhunut tämän opiskelukaverin kanssa, joten emme tunteneet entuudestaan.

tiedän kuitenkin, että kermalla hän viittaa vaaleisiin hiuksiini ja vaaleaan ihooni. (Minulla oli tuona opiskelupäivänä paita, jossa on aika iso kaula-aukko, joten talvenkalpeaa ihoa näkyi paljon.)

Minä olen voimakastahtoinen ja joskus sellainen piirre on raskas.

Toivon, että annan itsestäni ihan miellyttävän kuvan. Olen luonteeltani iloinen ja pulppuileva. Minulla on paljon kavereita ja sitten muutama hyvä ystävä, luotettu. Oppilaani kertovat pitävänsä minunsa kovasti ja se tuntuu hyvälle. En aina niin välitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta minusta on todella tärkeää, että oppilaillani on kanssani hyvä ja turvallinen olla.

Omaisuutta minulla ei ole paljoa. Tämä yksin omistamani asuntoni vain, jonka lainoja makselen ja jonka yritän saada mahdollisimman toimivaksi ja viihtyisäksi lapsilleni, miesystävälleni ja itselleni (ja kissoille :).

En juuri ostele mitään, mutta vuosien varrella olen löytänyt ympärilleni vanhaa lasia (jota keräilin nuorempana), vanhoja huonekaluja (esim. kirppareilta), taidetta ja kirjoja, joihin varmaan käytän suhteessa eniten rahaa.

Ikkunan kristallilamput ovat rakkaan, edesmenneen mummuni ja muutama huonekalu on vaarini tekemiä. Astioita olen saanut lahjaksi. Lähes kaikilla tavaroilla kodissani on tarina. Se tuntuu tärkeältä.